Auringonpalvonta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee auringon palvomista jumalolentona. Auringonpalvonta voi tarkoittaa myös auringonottoa.
Faarao Akhenaten palvomassa Atonia

Auringonpalvonta on auringon palvomista jumalana joko sellaisenaan tai ihmisen tai jonkin eläimen hahmoisena.[1] Aurinko on aina ollut hyvin tärkeässä asemassa elämän ja ihmisten hyvinvoinnin alkulähteenä, joten sitä on myös aina palvottu, usein pääjumalana.[2]

Ihmishahmoisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurinkoa edustavat hahmot perustuivat alun perin animistisiin aurinkokäsityksiin, ja Aurinko nähtiin esimerkiksi jäniksenä tai härkänä. Tämä zoomorfinen aurinkokäsitys väistyi ajan myötä antropomorfisen aurinkokäsityksen tieltä, ja Auringosta tuli ihmishahmoinen.[3] Aurinkoa alettiin pitää ihmisolentona, joka oli läheisissä tekemisissä arkielämän kanssa ja vaikutti ihmisten elämään. Aurinkoa palvottiin suurena Isänä samalla kun Kuuta palvottiin suurena Äitinä. Joidenkin kansojen mytologiassa Aurinko saattoi kuitenkin olla naispuolinen. Sukupuolikysymykseen on ehkä vaikuttanut ilmasto: Aurinko on nähty maskuliinisen voimakkaana etenkin kuumilla seuduilla, mutta viileämmillä seuduilla lempeän naisellisena.[4] Monet kansat näkivät Auringon pitkähiuksisena ja partaisena: esimerkiksi kreikkalaiset hahmottivat auringonsäteet auringonjumala Helioksen keltaisiksi hiussuortuviksi, ja monet intiaanikansat näkivät Auringon parrakkaana miehenä.[5]

Eri kulttuureissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähi-idässä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurinkoa palvottiin entisaikaan Lähi-idässä yleisesti. Niin babylonialaisissa kaiverruksissa kuin Raamatussakin on mainintoja Auringon palvomisesta: esimerkiksi Mooses varoittaa israeliitteja katsomasta taivaalle, jotta Aurinko, Kuu ja tähdet eivät viettelisi heitä palvomaan itseään. Babylonian Sipparan ja Larsan asukkaat palvoivat auringonjumala Shamashia.[6] Kaanaanmaan jumalat kuten Moolok, Baal, Chemosh, Belsebub ja Tammuz olivat vaihtelevasti joko Auringon tai auringonsäteiden ilmentymiä. Auringon palvonta kuului myös foinikialaisten uskonnon pääpiirteisiin ja oli heidän mytologiansa perusta. Foinikian Tyroksessa järjestettiin vuosittain kaksi festivaalia aurinkokuninkaan kunniaksi. Foinikialaisten auringonjumala oli Melkarth.[7]

Egyptissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisen Egyptin uskonnossa Auringon palvonta oli keskipisteessä. Egyptiläiset erottivat Auringon eri ominaisuudet toisistaan, joten auringonjumaliakin oli useita. Tärkeimmät niistä olivat Ra ja Osiris. Ra edusti fyysistä Aurinkoa, ja häntä palvottiin koko Egyptissä kaikkivaltiaana. Osiris edusti laskevaa Aurinkoa, ja hän oli ikuisen elämän jumala. Muita egyptiläisten auringonjumalia olivat esimerkiksi Atum, Horus, Ptah ja Mandu.[8] Auringonkiekon, Atonin, palvonta syrjäytti Akhenatenin valtakaudella väliaikaisesti kaikki muut palvonnan muodot, ja faarao itsekin vaihtoi nimensä tarkoittamaan 'auringonkiekon hehkua'.[9]

Intiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veda-uskonnon suuri ja keskeinen auringonjumala oli Indra. Intian tärkeimpiä auringonjumalia on Surya. Hindut kutsuvat nousevaa Aurinkoa Brahmaksi, keskitaivaan Aurinkoa Shivaksi ja laskevaa Aurinkoa Vishnuksi. Pyörä on aina ollut hinduille Auringon symboli. Intian keskiosien vuoristoheimolaiset harjoittavat edelleen Auringon palvontaa ja uhraavat Auringolle valkoisia eläimiä.[10]

Välimerellä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egeanmeren rannoilla palvottiin auringonjumala Aresta ennen kreikkalaisten saapumista, mutta tästä ajasta on jäänyt vain vähän todisteita. Kreikkalaisten auringonjumalat olivat Helios ja Apollon. Roomalaisten auringonjumala oli Sol.[11]

Itä-Aasiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japanilainen auringonjumala Amaterasu.

Japanissa šintolaisuuden jumalien keskeisenä hahmona toimi auringonjumalatar.[12]

Amerikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikassa Aurinkoa palvottiin etenkin Perun ylängöillä. Perulaisten auringonjumala oli nimeltään Viracocha. Perulaiset uskoivat, että Aurinko oli inkadynastian perustaja ja inkojen esi-isä. He rakensivat Auringolle mahtavia temppeleitä ja päällystivät ne runsaalla kullalla. Auringon palvonta oli Inkavaltakunnan virallinen uskonto.[13]

Myös Meksikossa Auringolla oli hallitseva asema uskonnollisessa elämässä tolteekeista asteekkeihin.[14]

Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista useat palvoivat Aurinkoa. Etenkin maanosan eteläosiessa harjoitettu Auringon palvonta oli mutkikasta ja kehittynyttä, ehkä siksi että sinne saatiin vaikutteita etelämpää. Tunnetuimpia pohjoisamerikkalaisia Aurinkoon liittyviä tapoja on aurinkotanssi.[15]

Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Professori Anna-Leena Siikala pitää mahdollisena, että suomalaisen kansanperinteen hahmo Päivätär oli alkuaan elämää ja valoa hallinnut jumala. Kristillisellä kaudella hänet korvasi Neitsyt Maria.[16]

Aurinkofestivaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auringonjumalten kunniaksi on vietetty monia juhlia, joiden jälkiä on nähtävissä nykyisissäkin juhlissa, myös kristityissä. Päivänseisauksiin ja päiväntasauksiin ajoittuvat juhlat ovat vanhojen aurinkofestivaalien muistoja. Etenkin keskikesällä ja keskitalvella, kun Aurinko saavuttaa ratansa lakipisteet, on aina järjestetty suuria juhlia. Talvipäivänseisauksen aikaisissa juhlissa osoitettiin iloa siitä, että kaikkivoipa Aurinko oli palaamassa valtaan; yksi näistä talvijuhlista on kristittyjen joulu, jota edelsi Roomassa auringonjumala Mithran juhla. Kesäpäivänseisauksen aikana joissain maissa poltettavat juhannuskokot liittyvät vanhoihin Auringon palvontamenoihin Euroopassa.[17]

Muinaisessa Egyptissä Auringon kunniaksi vietetyt festivaalit olivat yleisiä. Tärkein niistä oli Osiriksen juhla, jossa Apis-härkä uhrattiin Niiliin.[18] Perun aurinkojuhlista tärkeintä vietettiin kesäkuussa, jolloin paastottiin, uhrattiin ja sytytettiin tulia.[19]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Olcott, William Tyler: Aurinkotarusto. (Alkuteos Sun Lore of All Ages, 1914) Delfiini Kirjat, 2013. ISBN 978-952-6651-03-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Factum: Uusi tietosanakirja. 1, A–din. Espoo: Weilin & Göös, 2003. ISBN 951-35-6640-4
  2. ↑ Olcott 2013, s. 109–110.
  3. ↑ Olcott 2013, s. 46.
  4. ↑ Olcott 2013, s. 33–35.
  5. ↑ Olcott 2013, s. 51–52.
  6. ↑ Olcott 2013, s. 110–111.
  7. ↑ Olcott 2013, s. 112–113.
  8. ↑ Olcott 2013, s. 114–121.
  9. ↑ Olcott 2013, s. 121–122.
  10. ↑ Olcott 2013, s. 125–126.
  11. ↑ Olcott 2013, s. 128–129.
  12. ↑ Olcott 2013, s. 138–139.
  13. ↑ Olcott 2013, s. 140–142, 155.
  14. ↑ Olcott 2013, s. 143–144.
  15. ↑ Olcott 2013, s. 145–150.
  16. ↑ Kauhanen, Erkki: Samaanien Suomessa hyöri jumalia luonnon täydeltä Tiede. 5/2003. Viitattu 21.3.2010.[vanhentunut linkki]
  17. ↑ Olcott 2013, s. 173–179.
  18. ↑ Olcott 2013, s. 182–183.
  19. ↑ Olcott 2013, s. 184–185.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Auringonpalvonta&oldid=22768016”