Bobi Sivén

Hans Håkon Christian Sivén
Sivénin ylioppilaskuva vuodelta 1918.
Henkilötiedot
Syntynyt	18. huhtikuuta 1899 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut	12. tammikuuta 1921 (21 vuotta) Repola, Neuvosto-Venäjä
Ammatti	filosofian ylioppilas, virkamies, nimismies
Siviilisääty	naimaton
Muut tiedot
Lempinimet	Bobi
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Hans Håkon (H. H.) Christian ”Bobi” Sivén (18. huhtikuuta 1899 Helsinki – 12. tammikuuta 1921 Repola, Itä-Karjala) oli suomalainen itsenäisyys- ja heimoaktivisti, joka toimi Aunuksen Karjalassa sijaitsevan Repolan kunnan nimismiehenä heimosotien aikana vuosina 1919–1921 sekä samalla hän työskenteli Suomen ulkoasiainministeriön edustajana Repolassa ja Porajärvellä. Repola ja Porajärvi olivat eronneet Venäjästä vuonna 1918 ja liittyneet Suomeen. Kun Suomi luovutti molemmat kunnat vuonna 1921 Tarton rauhassa takaisin Neuvosto-Venäjälle, Sivén tuki ensin Karhunpesäsuunnitelmaa ja sen kariuduttua teki lopulta vastalauseena itsemurhan.

Vuonna 1922 perustettu Akateeminen Karjala-Seura kätki Sivénin surmanluodin lippunsa nauhoihin, ja jokainen uusi AKS:n valajäsen vannoi lipun ääressä taistelevansa heimokansojen ja suomalaisuuden puolesta sekä antavansa kaikkensa aatteensa puolesta Bobi Sivénin esimerkkiä noudattaen.

Puoluekannaltaan Sivén oli maalaisliittolainen. Sivén oli myös Suomen ensimmäisiä partiolaisia.

Bobi Sivénin vanhempi veli oli Lapuan liikkeen ja Isänmaallisen kansanliikkeen aktiivina sittemmin tunnettu everstiluutnantti Paavo Susitaival (ent. Sivén).

Elämä

Lapsuus ja partio

Hans Håkon Christian Sivén syntyi 18. huhtikuuta 1899 Helsingissä. Hänen isänsä oli aktivistijohtaja, lääketieteen ja kirurgian tohtori Valter Osvald Sivén ja äitinsä ylioppilas Siiri Sivén os. Blomstedt. V. O. Sivénin nuorena kuollut isä oli Pudasjärven piirilääkäri Frans Johan Edvard Sivén. Siiri Sivénin isä oli fennomaani, yliopistovaikuttaja sekä suomen ja unkarin kielten dosentti Oskar Blomstedt. Hans Håkonilla oli kolme sisarusta Paavo Susitaival (1896–1993), Liisa Kalliala (1897–1985) ja Anna Leinstén (1903–1991). Isä Ossi Sivén, kuten häntä lähipiirissä kutsuttiin, oli ruotsinkielinen, mutta ehdottomasti suomenmielinen. Ossi Sivén kannatti ”yksi kansa, kaksi kieltä” -ajattelua. Siiri taas oli pohjalainen suomenkielinen ja luki lapsille alusta alkaen Kalevalaa. Aatemaailmaltaan hän oli snellmanilainen fennomaani, mutta kieliriitaa perheessä ei koskaan ollut, joten lapset olivat käytännössä kaksikielisiä. Tarkkaan ottaen Bobi Sivén puhui äidinkielenään suomea, mutta puhui äidinkielen tasoisesti myös ruotsia.

Viaporin kapinan aikana 1906 Sivénit tukivat punakaartia ja V. O. Sivén auttoi Punaisen Kaartin ylipäällikön, aktivisti Johan Kockin pakoon. Perheellä oli muutenkin hyvät välit sosialisteihin ja kaikkiin, jotka vain olivat suomalaisten vapauden ja itsenäisyyden kannalla. Bobi Sivén omaksui äidiltään perinteisen kansallismielisyyden aatteen filosofisen pohjan ja isältään uskon aktivismiin eli suoraan toimintaan. V. O. Sivén oli Voima-liiton ja myöhemmin myös jääkäriliikkeen johtajia.

Siiri-äiti kutsui Hans Håkonia aluksi Håkoniksi ja kouluaikoinaan häntä kutsuttiin Hansiksi, mutta lempinimeksi tuli Bob, josta lopulta tuli suomalaisittain äännettävä Bobi. "Bobi" on alun perin joko Håkon-lapsen omaa jokellusta tai sisarusten antama lempinimi; tarkkaa nimen alkuperää ei tiedetä. Bobi Sivenin alkuperäinen nimi taas tulee Henrik Ibsenin runosta Vuggevise, Kehtolaulu.

”	Ja enkelit, ne rauhaa Laps armaan suojaavat; Myös Herra, pikku Hookon, Ja äitis valvovat.	”
– Näytelmästä "Kuninkaanalut", suomentanut Ellei

Sivénin luonnetta lapsena on kuvailtu pohdiskelevaksi, varhaiskypsäksi ja hieman pikkuvanhaksikin. Perhe asui Kammion hermotautisairaalan yhteyteen rakennetuissa yksityistiloissa, koska V. O. Sivén toimi aluksi sairaalassa lääkärinä, lopulta omistajana sekä johtajana vuodesta 1904. Sairaala toimi myös aktivistien keskuspaikkana, ja siellä piiloteltiin venäläisen virkavallan etsimiä aktivisteja. 1906 perhe oli vähällä hajota, kun V. O. Sivén tuomittiin neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen separatismista, mutta hänet vapautettiin juuri vankilaan vietäessä kruununprinssi, tsarevitš Aleksein syntymän johdosta julistetun yleisen armahduksen takia. Syksyllä 1907 Bobi Sivén aloitti kansakoulun Alli Nissisen valmistavassa koulussa. Oppikoulunsa Hans Sivéninä tunnettu nuori Bobi kävi Helsingin suomalaisessa normaalilyseossa klassillisella linjalla veljensä Paavon tapaan.

Lahjakas Sivén menestyi koulussa erittäin hyvin. Hän kiinnostui erityisesti kasvi- ja eläinopista eli biologiasta, ja 16–17-vuotiaana hänestä kehkeytyi asiantunteva harrastajabiologi. Lisäksi suosikkiaineita olivat historia ja filosofia. Kielissäkin Sivén oli lahjakas: hän osasi ruotsia, saksaa, kreikkaa ja myös jossain määrin englantia, jonka osaaminen oli tuohon aikaan harvinaista. Tähän kielitaitoon vaikuttivat erityisesti Sivénien perheen ulkomaiset kotiopettajattaret. Sortoaikaan Suomessa oli oppiaineena pakkovenäjä, jossa Sivén ei periaatteellisista syistä menestynyt. Hän oli jäädä viidennelle luokalle saatuaan ehdot venäjästä, joka oli arvosanaltaan yleensä syksyllä nelonen ja keväällä vitonen.

Alkuvuodesta 1910 Bobi ja Paavo Sivén perustivat yhden Suomen ensimmäisistä vartioista, Kärppäpatrullin. Näin ollen he olivat Suomen ensimmäisiä partiolaisia, koska tuohon aikaan maassa ei ollut yhteensä kuin korkeintaan muutamia partiolaisia. Partiosta veljekset kiinnostuivat luettuaan skottilaisen kotiopettajattarensa Phoebe Spiersin antaman Robert Baden-Powellin kirjoittaman englanninkielisen kirjan Scouting for boys. Vartion jäsenmäärä kasvoi, ja lopulta Sivénin veljekset liittivät sen syksyllä 1910 juuri perustettuun Toimen Pojat – Unga Fribyggare -partiolippukuntaan. Vuonna 1911 kenraalikuvernööri Franz Albert Aleksandrovitš Seyn kuitenkin kielsi partioliikkeen pelätessään samanlaista järjestöä kuin V. O Sivénin johtama Voima-liitto. Toimen Pojat aloittivat toimintansa viranomaisilta piilossa Kammion hermotautisairaalassa.

Nuoruus, itsenäisyysaktivismi ja alkava poliittinen ura

Isä V. O. Sivén ja muu aktivistien kärkijoukko alkoivat ensimmäisen maailmansodan syttyessä 1914 suunnitella jääkäriliikettä. Tavoitteena oli taistella Suomi vapaaksi suomalaisin sotilasjoukoin tai ainakin panna hanttiin venäläistä sortohallintoa vastaan. Nämä suomalaisjoukot koulutettaisiin Saksassa, joka oli sodassa Venäjää vastaan. Kesällä 1915 Bobi Sivén kuuli ensimmäisen kerran jääkäriliikkeestä, kun taas Paavo oli kuullut asiasta jo vuodenvaihteessa 1914–1915. Isän ollessa aktivistijohtaja ja itsenäisyysliikkeen esikunnan Aktiivisen komitean (AK) seitsenhenkisen johdon jäsen oli selvää, että veljekset Paavo ja Bobi jatkaisivat isänsä työtä. Paavo oli kuitenkin kolme vuotta vanhempi, joten hän pääsi heti isänsä mukana aktivistipiireihin. Ossin ja Paavon luottamus Bobiin meni pitkäksi aikaa, kun hän 16-vuotiaana oli mennyt paljastamaan ystävälleen erään koulukaverinsa lähtevän "Saksan matkalle". Alkusyksystä 1916 veli Paavo lähtikin pohjoiseen pyrkien Ruotsin kautta Saksaan, mutta päätyikin jääkärietapin hoitajaksi Hallan Ukon kanssa. Tosin Bobille ei tätä kerrottu. Luottamus Bobiin palautui pikkuhiljaa, ja hän sai erinäisiä kuriiritehtäviä, joissa hän ilmoitti partiojohtajalleen ja aktivistille Sven E. Donnerille jääkärietapin tukoksista. Joulukuussa 1916 V. O. Sivén lähti Hyrynsalmelle ottamaan selvää jääkärietappien tukoksista, jotka johtuivat venäläisten vastatoimista. Bobi Sivén oli kotona, kun venäläissantarmit tekivät keskellä yötä kotitarkastuksen Kammion sairaalaan. Aamulla Bobi ilmoitti kotitarkastuksesta Donnerille, joka varoitti V. O. Sivéniä, joka taas lähti maanpakoon. Tämän jälkeen hän tapasi Enson asemalla lappilaiseksi aktivistiksi muuttuneen Paavon, joka antoi Bobille tehtäväksi viedä tiedonantoja Helsingin aktivisteille.

Koska Bobilla oli koulu kesken, hän toimi aluksi vain aktivistien tiedonvälittäjänä ja yhdyshenkilönä. Poliittista uraansa Sivén aloitteli Normaalilyseon konventin eli oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana vuonna 1917. Helmikuussa 1917 konventin järjestämissä tanssiaisissa hän tapasi Jean Sibeliuksen 14-vuotiaan tyttären Katarina (Kaisa) Sibeliuksen. Sivén teki vaikutuksen Sibeliukseen ensi keskustelulla tanssiaisissa, joka meni Sibeliuksen päiväkirjan mukaan näin:

»Sivén: Aijotteko ylioppilaaksi?
Sibelius: En tiedä, minä en lue ryssää.
(Hetken hiljaisuus)
Sivén: Minä kunnioitan Teitä. Miksi ette lue?
Sibelius: En voi sietää sitä.
Sivén: En minäkään. Minulla on siinä aina prinsiipistä 4.
Sibelius: Minä saisin siinä vaikka ehdot – prinsiipistä.»

Bobi Sivénin ja Kaisa Sibeliuksen välille kehkeytyi parisuhde, joka kesti Bobin kuolemaan saakka. Kihloihin he eivät koskaan ehtineet. Aatemaailmaltaan ja ajattelutavaltaan pariskunta oli samanlainen.

Kesä 1917

Vapaa-aikansa 17–18-vuotias Sivén käytti maailmankatsomuksensa muotoilemiseen. Lisäksi Sivén kulutti erityisesti kesällä 1917 aikaansa historian, valtio-opin, filosofian, klassikkojen ja päivänpolitiikan lukemiseen Sivénin kesäpaikassa, maatilalla Haloniemen kylässä, Ruokolahdella. Sivén kehittyi taitavaksi metsämieheksi, joka kulki Pilkki-pystykorvansa kanssa Ruokolahdella metsästämässä. Hän oli myös tarkka ampuja, hänen kerrotaan osuneen 25-penniseen 20 metrin päästä.

Ruokolahdella kesällä 1917 Sivén teki ensimmäiset julkiset poliittiset esiintymisensä vapausliikkeen ulkomaanvaltuuskunnan jäsenenä Ruotsissa olevan isänsä ja Paavo jääkäriliikkeen tehtävissä ympäri Suomea olevan Paavon kanssa. Hän ehti ottaa osaa maalaisliiton paikallisjaoston toimintaankin. V. O. Sivén oli jo Maalaisliiton perustamisesta 1906 lähtien kuulunut puolueeseen.

Venäläisten karkottamistavoitetta varten Bobi ja Paavo Sivén aloittivat Ruokolahdella sotilaskoulutuksen antamisen syksyllä 1917. Sivénin veljekset organisoivat nuorista miehistä ryhmiä, joille opetettiin taistelukoulutuksen alkeita ja harjoituskäsikranaattien heittämistä. Heillä ei kuitenkaan ollut kovin montaa oikeaa asetta, kuten ei monella muullakaan tuon ajan varhaisilla taistelujärjestöillä. Sivénin veljekset loivat Ruokolahden suojeluskunnan perustan. Veljekset tekivät yhteystyötä työväen urheiluseura Jyskeen kanssa. Bobi otti myös osaa suojeluskuntien harjoituskirjallisuuden kirjoittamiseen.

Helsingin Valkokaarti

Kevätlukukauden 1918 alkaessa Sivénin työskenteli E. E. Kailan avustajana Yrjönkatu 25 B:ssä "Uudessa Metsätoimistossa", joka oli peitenimi jääkäri- ja suojeluskuntaliikkeen keskusjohdolle. Kun kevätlukukautta oli kulunut kolme viikkoa, sisällissota alkoi 26. tammikuuta 1918. Sivén, kuten suurin osa muista Norssin opiskelijoista asettui tukemaan valkoisia.

Sivénin kotikaupunki Helsinki jäi punaisten haltuun. Sivén kuuli Kaisa Sibeliukselta, kuinka punaiset olivat surmanneet kaikki, jotka olivat pyrkineet valkoiselle puolelle. Sivén ei sitä paitsi ehtinyt alkupäivinä paeta kaupungista, koska hänen vastuullaan oli Kammion sairaalassa toimiva käsikranaattitehdas. Sivén oli jo syksystä 1917 ollut mukana Helsingin suojeluskuntatoiminnassa. Helsinkiin perustettiin oma maanalainen suojeluskunta nimellä Helsingin Valkokaarti, jonka I pataljoonan 3. komppaniaan Sivén kuului. Sivén oli mukana vakoilussa (kontraspagiooni), aseiden hankinnassa ja salakuljetuksessa. Sodan alkupäivinä Sivén myös avusti pakoilevaa senaattoria Kyösti Kalliota ja piilotteli tätä Kammion sairaalassa. Lopulta Sivén joutui punaisten etsintäkuuluttamaksi ja Sivén otti salanimekseen Hannu Halonen. Hannu viittasi etunimeen Hans ja Halonen perheen kesäpaikkaan Haloniemeen. Lopulta Sivénin koko aika meni lähes kokonaan punaisten pakoilussa. Kerran hän oli jäädä kiinni nukkuessaan kummitätinsä Anni Swanin luona, mutta Swan vaihtoi poikansa Anteron Bobin tilalle, jolloin punakaartilaiset löysivät ihmeissään sängystä lyseolaisen Swanin eikä lyseolaista Sivéniä. Toisen kerran Bobi oli jo menossa antautumaan punaisille, kun nämä olivat vanginneet viattoman Kammion sairaalan talonmiehen, koska Sivéniä ei löytynyt. Sivénin mielestä oli väärin, että joku viaton joutuisi kärsimään hänen takiaan. Siiri Sivén sai kuitenkin talonmiehen puhuttua vapaaksi ja käski punaisten esikuntaan menemässä ollutta poikaansa pakenemaan paikalta.

Helsingin valtaus

Helsingin valtauksessa Sivén koki tulikasteensa. Helsingin Valkokaartilla oli 1 500–1 700 kivääriä ja 11 konekivääriä. Sen tarkoituksena oli vallata eteläiset kaupunginosat eli Kaartinkaupunki, Eira, Punavuori, Katajanokka, Ullanlinna, Kaivopuisto ja Kruununhaka. Saksalaiset valtaisivat kaupungin pohjoisosat. 10. huhtikuuta Valkokaarti kokoontui ympäri pitkin kaupunkia, mutta vain pieniä kahakoita punakaartilaisten kanssa käytiin. Katutaistelut alkoivat 12. huhtikuuta, jonka aamuna saksalaiset hyökkäsivät kaupunkiin. Saksalaiset ja valkokaartilaiset kohtasivat Ruotsalaisen teatterin luona, joten valkokaarti toteutti suunnitelmansa vallata Etelä-Helsinki. Noissa taisteluissa Sivén ampui ainakin yhden punaisen, joka oli vaaninut suojeluskuntalaisia Erottajan apteekin päällä. Valtauksessa saksalaisia kaatui 54, suojeluskuntalaisia 17 ja punaisia 400. Valtauspäivän jälkeisenä päivänä saksalaiset keskittyivät punaisten lujimman tukikohdan, Pitkänsillan pohjoisosien, kukistamiseen. Valkokaarti taas keskittyi kaupungin puhdistamiseen punaisten pesäkkeistä ja sotavankien vartioimiseen.

Taistelujen jälkeen Sivén ja muu Helsingin Valkokaarti osallistui saksalaisten perässä voitonparaatiin. Pian Helsingin Valkokaarti nimi muutettiin Helsingin Jääkäriprikaatiksi, jota saksalaiset alkoivat kouluttaa preussilaiseen kuriin. Tämä ei Sivéniä pahemmin innostanut ja hän halusi takaisin rintamalle. Samoin hän oli kuullut veljensä Paavon sotamenestyksestä komppanianpäällikkönä Karjalan rintamalla. Kuitenkin Sivén oli jo kiinnitetty Jääkäriprikaatiin ja hän oli vannonut sotilasvalan. Isä V. O. Sivén tuli maanpaosta Helsinkiin toukokuussa ja järjesti arvovaltaisena itsenäisyyspoliitikkona pojalleen siirron. Bobi keskusteli vielä Hallan-Ukon kanssa, joka antoi hänelle viestin, joka koski Itä-Karjalan asiaa ja tuli antaa karjalaisille aktivisteille. 6. toukokuuta Bobi saapui Viipuriin, jossa jääkärieversti Aarne Sihvo määräsi ratsuväkeen, 2. Karjalan rykmenttiin, jossa palveli kapteenina myös Paavo Sivén. Kunnostautumisestaan Helsingin valtauksessa Sivénille myönnettiin IV luokan Vapaudenristi.

Heimoaktivismi ja Itä-Karjala

Sisällissodan jälkeen, aktivistien katseet kääntyivät heimokansojen puoleen, Itä-Karjalaan. V. O. Sivén oli ollut heimoaatteen kannattaja aina, ilmeisesti myös Bobi, mutta oman maan itsenäisyyden puuttuessa sitä ei ollut korostettu. Maaliskuun lopulla 1918, vielä sisällissodan aikana, Carl Wilhelm Malmin johtamat suomalaisjoukot olivat edenneet syvälle Vienaan ja jääneet Uhtualle epäonnistuneen Vienan Kemin valtauksen jälkeen. 12. toukokuuta 1918 Kammion sairaalla pidettiin V. O. Sivénin johtama ja isännöimä "Kauko-Karjalan kokous", johon ottivat osaa Viipurista juuri saapunut ylioppilas Bobi Sivén, maisterit Lauri Hannikainen ja Herman Stenberg sekä jääkärit Oiva Willamo ja Vilho Suvirinne. Kokous päätti perustaa Aktiivisen komitean tapaisen piirin, joka ajaisi Itä-Karjalan asiaa aktiivisesti, mutta hallituksen rahoituksella ja tuella. Tarkoituksena oli nostaa vienalaisten keskuudessa oma jääkäriliikkeen tyylinen kehitys. Vienalle annettaisiin itsehallinto ja Aunus sekä Viena erotettaisiin hallinnollisesti toisistaan. Tarkoituksena oli lähettää useita retkikuntia Itä-Karjalaan, ei vain sotilaallisia, vaan myös tieteellisiä, poliittisia ja lääketieteellisiä. Toimintaa järjestelemään päätettiin lähettää Sortavalaan Bobi Sivén apulaisenaan Lauri Hannikainen.

16. toukokuuta Sivén oli seuraamassa vapaussodan suurta voitonparaatia. Seuraavana päivänä hän otti osaa Vanhalla Ylioppilastalolla aktivistien kokoukseen, jossa mietittiin uutta maan hallitusta ja armeijan puhdistamista "ryssäläisistä upseereista", joilla tarkoitettiin Venäjän keisarikunnan armeijassa palvelleita suomalaisupseereja. 18. toukokuuta innostunut Bobi saapui Sortavalaan, mutta kuuli itse paikalla, ettei tilanne kehittynytkään poliittisesti suotuisasti. Sivén kotiutui Sortavalaan ja alkoi tutustua karjalaisuuteen. Sivén luki Sortavalassa seuraavat teokset: Martti Pihkalan Minkälainen Suomi meidän on luotava?, Ilmari Kiannon Vienan kansan kohtalossa I. K. Inhan Kansallista itsetutkiskelua ja Gustave Le Bonin sosiaalipsykologinen Joukkosielu.

Vienan retki ja Kuisman joukko

Pääartikkeli: Vienan retket

10. elokuuta Paavo Sivén lähetti kirjeen, jossa pyysi Bobia tulemaan Helsinkiin ja valmistautumaan lähtemään kohti Vienaa, koska "engelsmannit ryppyilevät kovasti pohjoisessa ja uhkaavat Uhtuaa". Kajaanista Sivén ja 20 muuta heimosoturia aloitti 17. elokuuta nelipäiväisen vaelluksen valtakunnan rajalle, josta siirryttiin ensimmäisen vienalaiskylän Kivijärven ja Latvajärven kautta kohti Uhtuaa, joka oli vielä suomalaisten hallussa ja retkikunnan päätukikohta. Rajalta Uhtualle kesti kaksi päivää, joten heimosoturit saapuivat perille 23. elokuuta.

Sivén ja muut saapuneet heimosoturit joutuivat heti harjoituksiin, koska Kuisma oli kuullut englantilaisten tukeman Karjalan rykmentin aloittaneen etenemisen. Elokuun lopulla karjalaiset alkoivat tuhota suomalaisvartiostoja paikallisten tukemina. Karjalaiset tukivat omiaan, eivätkä "ruotsheja" ja Uhtuan suojeluskunnan 200 miehestä 30 liittyi suomalaisten puolelle ja pirttilahtelaiset kymmenen miestä. Sivén ei voinut ymmärtää tätä ja hänestä tuntui pahalta se, että suomalaiset ja karjalaiset joutuivat vastatusten. Elintarvikeavulla suomalaiset olisivat saaneet karjalaiset puolelleen, mutta ylimääräistä leipää ei ollut. Syyskuun puolessa välissä 46 miestä kaatuneena menettänyt Kuisman joukko saapui rajan läheisyyteen Vuokkiniemeen.

Vuokkiniemessä käytiin Vienan heimosodan viimeinen ja ratkaisevin taistelu, joka oli Sivénin toinen taistelukokemus. Suomalaisten pääjoukko saarrettiin 1. lokakuuta kello 4 aamulla kyläaukealla, mutta taistelu voitettiin kääntämällä sattumalta konekiväärituli vihollisen pääjoukkoon. Voiton varmisti selustaan jääneen jääkärivänrikki Akseli Isopuron komppanian, johon Sivén kuului, koukkaus vihollisen selustaan. Suomalaisia kaatui 20 ja vihollisia noin sata. Voitosta huolimatta Sivén Vienan retkien muistelmissaan arvosteli sotilasjohtoa ja piti koko voittoa onnenkantamoisena.

Sivén vetäytyi joukkonsa kanssa kohti Suomen rajaa. Haavoittunut Sotamies T.A. Simpura jäi kuitenkin jälkeen. Sivén lähti palaamaan syvemmäksi Vienaan etsimään asetoveriaan. Sivén löysi Simpuran, mutta oli eksynyt matkan varrella. Miehet tarpoivat ilman ruokaa kohti rajaa. Sivén ehti tehdä päätöksen kolmantena vaelluspäivänä, että hän ampuu itsensä, jollei mitään muutosta tapahdu kello 12 mennessä. Kello 10 Sivén ja Simpura kuitenkin saapuivat karjalaisukkojen kalasaunalle, josta heidät opastettiin Suomen puolelle. Sivén oli huonossa kunnossa ja yski verta vielä kuukausi Suomen puolelle tulemisen jälkeen. 4. lokakuuta Kuisman päiväkäskyssä mainittiin Sivén kunnostautuneeksi ja hänet ylennettiin korpraaliksi sekä myönnettiin IV luokan Vapaudenristi, mutta se oli jo hänelle kerran myönnetty. Viikko kotiin paluun jälkeen Sivén osallistui jääkärivääpeli Karl Dahlmanin tiedusteluretkelle Latvajärvelle. Tällä retkellä Sivén ampui yhden vihollisen.

Vienan jälkeen

Bobi Sivén ei koskaan kirjoittanut ylioppilaaksi, vaan hänet julistettiin. Sisällissodan takia kirjoitukset keskeytettiin ja kaikki abiturientit julistettiin suoraan ylioppilaiksi. Sivén kirjoittautui sisään historiallis-kielitieteellisen tiedekuntaan ja opiskeli pääaineenaan historiaa, filosofiaa ja kansantaloutta sekä sivuaineenaan latinaa, jota hän sai luettua kevätlukukaudella approbaturin verran. Sivén oli erittäin kiinnostunut antiikista ja latinasta. Sivén kuului Karjalaiseen osakuntaan, joka oli ollut tuolloin vankasti heimoaatteellinen jo vuosia. Sivéniä kuitenkin harmitti, että hänen tulisi keskeyttää opintonsa varusmiespalveluksen takia. Hän ehdotti osakunnassa, että varusmiespalveluksen voisi suorittaa Itä-Karjalassa eli käytännössä Suomeen liittyneessä Repolassa sekä niillä alueilla. Osakunta järjesti myös Repolan alakouluseminaarille kirjaston pyytämällä eri kustannusliikkeiltä lahjoituksia. Sivén myös perusti osakuntalaisista valtiokunnan Itä-Karjalan asiaa ajamaan.

Repolan nimismies

Repola ja Porajärvi

31. elokuuta 1918 Suomeen liittyneen Repolan ensimmäinen nimismies oli marraskuusta 1918 myöhäissyksyyn 1919 toiminut suomalainen Otto Alfred Rautava. Repolaa johtanut Itä-Karjalan toimituskunta valitsi 36 hakijan joukosta Repolan nimismieheksi Sivénin. Vain 20-vuotias Sivén, jolla oli vielä asepalveluskin kesken, pääsi virkaan osakunta- ja heimoaktivistitoverinsa Lauri Kyanderin ja Itä-Karjalan asioista vastanneen maalaisliittolaisen ministerin Mikko Luopajärven tuella. Sivén nimitettiin Repolan vt. nimismieheksi 12. joulukuuta 1919. Luopajärvi kuitenkin kuoli 6. tammikuuta ja hänen tilalleen Itä-Karjalan toimikunnan päällikön ja ministerin tehtäviä tuli hoitamaan Kansallisen Edistyspuolueen Rudolf Holsti, josta tuli samalla Sivénin uusi esimies.

Virkatehtävät

Joulukuu 1919 – maaliskuu 1920

Saavuttuaan Repolaan joulunpyhien 1919 jälkeen Siven sai käsiteltäväkseen ryöstömurhan, jossa epäilty oli suomalainen jääkärivääpelinä esiintynyt suojeluskunnan harjoituspäällikkö August Viitanen. Joulukuussa 1919 Repolan suojeluskunta pidätti kaksi bolševikeiksi epäiltyä venäläistä Mihail Nikolnikov ja Ilja Bogdonov, joilla oli mukanaan suuri summa ruplia. 16. joulukuuta August Viitanen ja repolalainen suojeluskuntalainen Nikolai Höttönen lähtivät viemään vankeja valkoisten venäläisten vartiolle Muujärvelle, mutta pian repolalaiset löysivät ammutut ruumiit ryöstettyinä metsästä. Lisäksi murhaan liittyi Rautavan jälkeen ja ennen Sivénin tuloa Repolan nimismiehenä toiminut repolalainen jääkärivääpeli, mutta jääkärivänrikkinä esiintynyt Ville Mauranen, joka oli myöntänyt passit Viitaselle ja Höttöselle pakomatkaa varten. Sivén vangitsi kunnantalolle Viitasen, Höttösen, Maurasen ja vielä suojeluskunnan paikallispäällikön repolalaisen Paavo Höttösen, jota epäili yllyttäjäksi murhaan. Sivén sai Viitasen tunnustamaan. Myöhemmin maaliskuussa 1920 Sivén toimi syyttäjänä oikeudenkäynnissä, jossa Viitanen tuomittiin elinkautiseen, Nikolai Höttönen kahdeksi vuodeksi ja Mauranen vuodeksi vankilaan, mutta Tarton rauhan takia vangit vapautettiin jo saman vuoden lopussa. Paavo Höttönen vapautettiin syytteistä.

Alun perin Sivén saapui Repolaan suunnitelmanaan laaja uudistusohjelma, jonka keskeinen osa oli maanomistusolojen uudelleenjärjestäminen. Kuitenkin Sivénille selvisi erinäisten sotkujen ja juuri tämän ryöstömurhan kautta, kuinka sekavat oltavat Itä-Karjalassa ja Suomen suojelusalueilla oli. Pian Sivén ajautui kahnauksiin työnantajansa Itä-Karjalan toimituskunnan ja sitä kautta Suomen hallituksen kanssa. Sotku alkoi, kun Sivén huomasi, että Repolan elintarvikeasioita hoitanut Porajärven nimismies Mikko Terho oli jättänyt työnsä jäljiltä huonon tilikirjanpidon ja kuittiselvennyksen. Sivén kanteli tästä ja Terho hyökkäsi häntä vastaan. Toimituskuntakin yhtyi Sivénin arvosteluun kuultuaan tämän arvostelleen toimikunnan ja hallituksen reaalipolitiikkaa repolalaisten kokouksissa. Välit tulehtuivat Suomen valtion byrokraattien kanssa, mutta Sivéniä ei voinut ajaa pois virastaan, koskaan hän oli arvostettu repolalaisten keskuudessa. Toimikunta myönsi Sivénin ansioitumiset repolalaisten kanssa, eikä toimiin Sivéniä vastaan lähdetty.

Yksi Sivénin kanteluista, joka tuotti tulosta oli ns. Arranmaan juttu, jossa Sivén katsoi, että puutavarakauppoja oli tehty repolalaisille aivan liian huonoin ehdoin. Lisäksi hakkuuta oli toteutettu huonosti ja repolalaiset olivat harmissaan metsänhaaskuusta. Suomen valtio oli tehnyt sahatavarakaupat V. K. Arranmaan nimellä Repolan kunnan kanssa alkuvuodesta 1920, jolloin kunnan taloudellinen tila oli huono. Repolalaiset olivat aluksi tyytyväisiä kauppoihin. Kauppahinta vähennettiin Repolaan toimitetuista elintarvikkeista, mutta kun puutavaran arvo nousikin vuoden aikana nopeasti, ei kauppasopimus repolalaisista enää tuntunut edulliselta. Tämän lisäksi metsätyömiehet saivat liian alhaista palkkaa. Sivén puolusti repolalaisia ja sai muutettua sopimuksen heille paremmaksi. Tämä vahvisti entisestään Sivénin suosiota repolalaisten keskuudessa.

Helmikuussa 1920 Sivén joutui organisoimaan Repolan ja sen alueen puolustuksen. Puna-armeija oli hajottanut valkoisten venäläisten joukot Muurmannilla, ja nämä alkoivat paeta kenraali Skobletsinin johdolla kohti Repolaa ja Porajärveä vetäen samalla bolševikkeja perässään. Repolan komennuskunnassa oli vain 27 miestä ja Porajärvellä vain noin 150, joten Sisä-Suomesta alueelle siirrettiin rajavartiojoukkoja ja kaksi pataljoonaa. Repolaan ja Porajärvelle alkoi tulvia yhä enemmän pakenevia valkoisia venäläisiä sotilaita sekä pakolaisia. Suomalaiset joutuivat bolševikkien kanssa yhteenottoihin, kunnes Kalevalan päivänä 28. helmikuuta 1920 alkoivat suuret taistelut puna-armeijaa vastaan Porajärven suunnalla. Sivén joutui ottamaan siviiliviranomaisena vastuun pakolaisista. Tilanne maalis-huhtikuussa Repolassa oli todella huono, vaikka suomalaiset pysäyttivät 1 200 miehen ja neljän tykin vahvuiset puna-armeijan joukot Soutajärven-Jänkäjärven seudulle vain 4 km:n päähän Porajärven kirkonkylästä. Sivén yritti organisoida alueen suojeluskuntalaisista tiedustelujoukkoja, jotka ottaisivat vastaan vihollisten etujoukot, mutta tämä ei onnistunut. Hän totesikin, että tilanne oli sama kuin syksyllä 1918 Uhtualla. Sivén ehti jo todeta 5. huhtikuuta: "Suur-Suomi-aate on nyt kärsinyt täydellisen haaksirikon", mutta pian bolševikit lopettivat hyökkäykset Suomen suojelusalueille. Sivén kuitenkin päätti, että lähtisi Itä-Karjalasta asevelvollisuuden suoritettuaan ja lykkäisi varsinaiseen politiikkaan osallistumistaan.

Kevät ja kesä 1920

Sivénille ja muille heimoaktivisteille oli tulossa tuskalliset ajat, kun rauhanneuvottelut Tartossa käynnistyivät ja näytti siltä, että Itä-Karjalan kansalle hädin tuskin saataisiin edes autonomia. Eräät poliitikot, kuten erityisesti J. K. Paasikivi, aikoivat antaa Itä-Karjalan, käytännössä suomalaissuojeluksessa olevat Repolan ja Porajärven kunnat, Neuvosto-Venäjälle Petsamon vastineeksi.

Pitkin kevättä ja kesää 1920 Sivén teki Ulkoministeriölle ehdotuksia Itä-Karjalan vapauttamiseksi ja sen vapautusliikkeen tukemiseksi. Sivén sai Ulkoministeriöstä koko ajan tietää kuinka neuvottelut Tartossa etenivät ja hän tiesi, etteivät asiat edenneet hänen haluamallaan tavalla. Hän kävikin Holstin luona Ulkoministeriössä neuvottelemassa siitä, että tulisi hyödyntää Itä-Karjalassa Neuvosto-Venäjän ja Puolan välistä sotaa. Sivén alkoi laatia kesällä-syksyllä karjalaispakolaisten huonosti aseistettujen joukkojen johtajan jääkärikapteeni Kalle Matan kanssa Karhunpesäsuunnitelmaa, jonka tavoitteena oli synnyttää aseellinen painostuspolitiikka, jossa karjalaiset nousisivat vapaustaisteluun. Näin Suomi saisi painoarvoa vaatimuksilleen Itä-Karjalan suhteen

Kesäkuun alussa 1920 Sivén teki viikonpituisen virkamatkan pitäjän ympäri. Hän määräsi lusmalaiset rakentamaan kyläänsä tiet ja valvoi Kiimasvaarassa Repolan ja Suomalainen Puuliike Oy:n välisiä kauppoja. Kesäkuun puolessavälissä Repolaan 79 puna-armeijaan ottoa paenneesta karjalaisesta Sivén otti osan maatöihin Repolaan ja suurimman osan lähetti Lieksaan. Sivénillä riitti töitä, kun hän raportoi tiedustelutoiminnasta Ulkoministeriöön, järjesti yhteydenpidon Uhtuan ja Repolan välille, suoritti poliisikuulusteluita tulipalon ja kuolleen tyttölapsensikiön takia. Sivén ratkoi toki myös tavallisia riita-asioita. Hoidettavanaan hänellä oli myös Repolan piirin majoitusasiamiehen tehtävät. Kuun aikana Sivénille saapui 42 virkakirjettä ja hän lähetti 49

Vapaa-aikansa Sivén käytti kansanperinnettä ja runoja keräillen. Hän ystävystyi syvästi erään Repolan kansanjohtajan Pekka Kyöttisen isän Konoi Kyöttisen kanssa. Konoi Kyöttisen kanssa Sivén kalasteli, tervasi veneitä ja keräsi tältä muistiin sananlaskuja, runoja ja kansantietoutta. Sivén suostui myös ottamaan osaa aktiivisesti repolalaisten juhlajärjestelyihin. Samalla Sivén karjalaistui erittäin nopeaa tahtia. Rutiinihommat vähenivät, kun Sivén sai loppukesästä apulaisnimismiehen, joka oli aluksi hänen vanha Norssin koulukaverinsa, lakitieteen ylioppilas Jaakko Sadeniemi. Myös Bobin sisko Anna Sivén kävi tutustumassa Repolaan.

Syksy 1920 – Sivénin ja Repolan kohtalo

Sivén halusi jatkaa humanistisia opintojaan yliopistossa syyslukukaudella ja haki eroa nimismiehen tehtävästä. Sivénille myönnettiin ero 15. syyskuuta lähtien, mutta Sivén päätti jäädä kuullessaan rauhanneuvotteluiden kulkevan kohti ratkaisua. Syksyyn mennessä Kalle Matan karjalaisjoukot oli jo lyöty takaisin Suomen puolelle. Syyskuun puolessa välissä alkoi selvitä, että Suomen hallitus aikoi antaa Repolan Venäjälle. Repolalais- ja karjalaislähetystöt ravasivat Helsingissä ja kuuntelivat hallituksen päätöksiä. Lähetystöt jakoivat pääasiassa Sivénin kirjoittamaa muistiota "Repolan ja Porajärven kysymys on kansallinen kysymys", jossa katsottiin olevan kysymys Suomen kunniasta, heimotoiveiden kohtalosta ja kansallisesta itsetunnosta. Karjalan hylkääminen olisi Sivénin mukaan myös Suomen kansakunnan tuho. Sivén kirjoitti vielä Holstille muistion, jossa ehdotettiin neuvotteluasetelmien parantamista siten, että Suomen vakinainen sotaväki miehittäisi Kiimasjärven kylän ja painostaisi näin bolševikkien eteläistä selustaa. Tämä ei johtanut toimiin, mutta Holsti lähetti muistion yleisesikuntaan.

21. syyskuuta Repolassa järjestettiin kunnan edustajakokous, joka päätti yksimielisesti Repolan pysyvän vanhassa päätöksessään pysyä Suomen yhteydessä. Sivén oli edustajakokouksen keskeinen puuhamies. Edustajakokous ilmoitti, että "se taistelisi mieluummin epätoivoisesti kuin alistuisi raakaan neuvostoterroriin". Edustajakokous ilmoitti ulkoministeriölle ja tiedotusvälineille repolalaisten nojaavan kansalliseen itsemääräämisoikeuteen ja uskovan, että Suomi vielä estäisi "Karjalan väestön joutumisen Venäjän punaisen laavavirran pyörteisiin".

Syys-lokakuun vaihteessa Repolassa toimitettiin vaalit, jossa valittiin 12-henkinen Repolan toimituskunta, joka julistautui Repolan ainoaksi hallitukseksi ja otti hoitaakseen Itä-Karjalan toimituskunnan ja kunnanvaltuuston tehtävät. Puheenjohtajaksi tuli Pekka Kyöttinen, kansliapäälliköksi Paavo Höttönen ja voimakkaaksi taustavaikuttajaksi Bobi Sivén. Repola irtautui tällä toimituskunnan päätöksellä Suomen valtiosta ja julistautui Suomesta ja Venäjästä riippumattomaksi. Toimikunnan lähetiksi Helsinkiin lähetettiin kunnallislautakunnan jäsen F. V. Netsäinen, jonka tuli erityisesti pitää yhteyttä Suunta-lehden aktivisteihin, kuten Kai Donneriin ja Sivénin hyvään aktivistiystävään Toivo Kaukorantaan.

Tilanne oli niin epätoivoinen, että Sivén tiedusteli ystävältään Repolan kirkkoherralta Mikael Fiiliniltä suunnitelmistaan ampua itsensä vastalauseeksi Tarton rauhalle. Fiilin käski Sivéniä lopettamaan lapselliset puheet ja sanoi, että Karjalan asioiden muuttuessa juuri Sivénin kaltaisia miehiä tarvitaan. Sivén kysyi Fiiliniltä vielä myöhemmin uudestaan, mutta tämä käski ystäväänsä lopettamaan tuollaiset puheet, jotka suunnittelivat Jumalan antaman lahjan riistämistä. Sivén ilmeisesti samalla myös suunnitteli liittymistä ortodoksiseen kirkkoon, jonka toimintaa hän oli Repolassa aktiivisesti tukenut. Fiilin palkitsikin Sivénin myötämielisyydestään ortodokseille praasniekkajuhlien jumalanpalveluksessa erityisellä tunnustusleivällä, mikä oli erittäin harvinainen kunnianosoitus luterilaiselle.

9. lokakuuta kansanäänestyksellä valittu Repolan hallitus, Repolan toimituskunta määräsi Sivénin ja Netsäisen "edustajikseen Suomen Hallituksen, Vienan- ja Aunuksen-Karjalan hallintoelinten sekä Suomessa olevien ulkovaltojen edustajien luo avonaisilla valtuuksilla". Tarton rauhan solmimisen päivänä 14. lokakuuta Sivén ja Mata loivat muistion, jota voidaan pitää karhunpesäsuunnitelman ensimmäisenä luonnoksena. Suunnitelma oli kuitenkin idealistinen ja perustui siihen, että 800 Matan miestä hyökkäisi Muurmannille päivän aiheuttaen kansannousun. Aunuksen retken esikuntapäällikkö jääkärikapteeni Ragnar Nordström neuvoi Sivéniä realistisemmalle kannalle kirjoittaen tälle rahoituksen tärkeydestä.

Sivén alkoi suunnitella varsinaista karhunpesäsuunnitelmaa Repolan toimikunnan kansliapäällikön ja Repolan suojeluskunnan paikallispäällikön Paavo Höttösen kanssa. Pääideana oli metsätyöt ja tukkikaupat, joilla kerättäisiin sotilaat eli metsätyömiehet ja rahoitettaisiin samalla repolalaisten vastarinta. Suunnitelmasta olisi syntynyt "karhunpesä", jota olisi voitu puolustaa kevääseen 1921 asti ja odottaa muita Neuvosto-Venäjällä tapahtuvia kapinoita. Höttösellä oli suhteita matruuseihin ja hän oli ilmeisesti tietoinen Kronstadtin kapinan suunnittelusta. Ideana oli myös, että Suomi kiinnostuisi ja auttaisi jälleen Itä-Karjalaa.

Toimikunta hyväksyi karhunpesän tukkikaupat ja samalla koko karhunpesäsuunnitelman 25. marraskuuta edustajainkokouksessa, jossa Repolan toimituskunnalle myönnettiin äänin 48–17 uudella hallintosäännöllä diktatoriset valtuudet päättää Repolan kohtalosta. Samassa kuussa Sivén pestasi heimoystävä Jalmari Takkisen apulaisekseen. 12. marraskuuta Sivénille oli myönnetty jälleen ero Repolan nimismiehen tehtävistä, mutta se oli muodollista. Sivén jatkoi nimismiehen tehtäviä Takkinen ja konstaapeli Eemil Huhtala apunaan. Tosin virallisesti Sivén oli nyt ulkoministeriön virkamies ja Suomen tasavallan virallinen edustaja Repolassa ja Porajärvellä. Ulkoministeriö yritti tehdä Sivénistä myös Repolan ja Porajärven Suomen konsulia, joka varmistaisi rauhansopimuksen toteuttamisen tuolla alueella. Sivén kieltäytyi kuitenkin jyrkästi ja ilmoitti: "En katso voivani itse ruveta parsimaan sen politiikan tuloksia, jota olen vastustanut."

Sivén kertoi karhunpesäsuunnitelmasta ulkoministeri Holstille. Rauhanomaisesti Repola ja Sivén yrittivät vaikuttaa lähettämällä eduskunnalle Tarton rauhansopimuksen päivänä ilmeisesti Sivénin kirjoittaman sähkeen, jossa toivottiin, ettei eduskunta vahvistaisi rauhaa, jossa "Karjalalle luetaan kiduttava kuolemantuomio. – – Tiedämme, että pyydämme veljeskansalta paljon, enemmän kuin olemme ansainneet, mutta äärimmäinen inhimillinen hätä pakottaa meidät rukoilemaan armoa", sähkeessä anottiin. Ratifioinnin jälkeen Repolan toimikunta ilmoitti, että Repolan tahto kuulua Suomeen oli lopullisesti rauennut ja toi julki "kiitollisuutensa Suomen hallitukselle ja Suomen kansalle siitä ajasta, jonka se on saanut nauttia Suomen sotilaallista suojaa ja jonka kestäessä sen oman kansallisen elämän perusta laskettiin".

Suunnitelma kuitenkin kehittyi hyvin. E. E. Kailan Jääkäritoimisto lähetti Repolaan 500 kivääriä ja 100 000 patruunaa. Lieksan ja Joensuun alueen sotilasviranomaiset saatiin ummistamaan silmät asekuljetuksilta. 16. joulukuuta Bobi Sivénin Paavo-veljelleen kirjoittamassa kirjeessä Sivén kertoi, että metsää oli saatu myytyä kahden miljoonan markan arvosta. Joulukuussa 1920 Sivén vietti Eemil Huhtalan kanssa Porajärvellä viikon ja muodosti alueella 60-miehisen joukon, joka vetäytyisi merkin saatuaan karhunpesään, Repolaan. Muuten Sivén ja Huhtala päättivät jättää Porajärven suosiolla bolševikeille. Porajärvellä käynti kuitenkin masensi Sivéniä ja matkan jälkeen hän sanoi epätoivoisena Huhtalalle: "Olisi parasta laskea kuula kalloonsa, eihän sitä ilkiä palata Suomeen. Uskotko Huhtala sitä?". Huhtala vastasi, ettei Sivén ajatellut asiaa noin, mutta Sivén vain valitti väsymystään.

31. joulukuuta Repolan kunnantalolla laskettiin alas Suomen lippu. Sivén totesi ystävälleen: "Veli, en jaksa kärsiä tätä häpeää. Karjalan asia on henkeni arvoinen. Repolasta poistun viimeisenä ja tuskin silloin elävänä". Sivén kuitenkin päätti vielä yrittää karhunpesäsuunnitelmaa.

Tammikuu 1921 – Sivénin viimeiset päivät

Joulukuun lopulla aktivistien ja karjalaisten rivit alkoivat rakoilla. Mannerheim ei ollut innostunut karhunpesäsuunnitelmasta, samoin karjalaiset alkoivat miettiä jos Edvard Gyllingin Karjalan työkansan kommuuni pitäisikin lupauksensa. Lopulta tammikuun alkupäivinä suunnitelma romahti. Karhunpesäsuunnitelmaa varten Lieksaan kuljetettujen aselaatikkojen sisältö päätyi julkisuuteen. 6. tammikuuta 1921 ulkoasiainministeri Holstin apulainen, ulkoasiainministeriön ensimmäinen sihteeri varatuomari Arne Broms vaati Sivéniltä selvitystä asekuljetuksista. Sivén myönsi, että Repolaan oli kuljetettu 500 kivääriä, mutta ei pitänyt tiedustelua vakavana, koska ulkoministeriö tiesi kaiken karhunpesäsuunnitelmasta. Silti Sivén vastauskirjeessään ilmoitti eronpyyntönsä ja esitti toivomuksensa Repolaan jäämisestä siviilihenkilönä. Sivén ilmoitti mieluummin kuolevansa kuin palaavansa Suomeen. Tällä Sivén tarkoitti lähinnä karjalaisten rinnalla aseellisessa taistelussa kaatumista. Ulkoministeriön ja Sivénin läheisen heimoaktivistiystävän Toivo Kaukorannan luottamus karhunpesäsuunnitemaan oli mennyt. Lopulta Sivén kutsuttiin Helsinkiin, mutta hän ei koskaan sinne ehtinyt lähteä, kun tapahtui lopullinen käänne.

Repolan toimikunnan jäsenet, Repolan sotilaskomennuskunnan päällystö ja joukko repolalaisia oli kokoontunut juhlimaan ortodoksista joulujuhlaa karjalaiseen tapaan Repolan kirkonkylän kansakoululle 8. tammikuuta. Puolelta öin, kun Sivén oli jo mennyt nukkumaan, Höttönen esitteli taskuasettaan, joka kuitenkin laukesi aiheuttaen luodin tunkeutumisen hänen vatsaansa. Repolasta lääkäri oli jo lähtenyt, joten Höttöstä lähdettiin viemaan reellä Lieksaan, jonka edustalla Höttönen kuoli vammoihinsa aamuyöllä 9. tammikuuta.

Kuolema

Höttösen kuoleman myötä Repolan johto ja karhunpesäsuunnitelma romahtivat. Karjalaiseen tapaan kuuluu valvoa vainajan vierellä tietty määrä öitä. 11. ja 12. päivän välisenä yönä oli Sivénin vuoro. Neljältä Jalmari Takkinen tuli vaihtoon. Sivén meni nukkumaan ja antoi tälle paperikasan, johon kuuluneesta kirjeestä Takkinen ehti nähdä sanat "tunnen loppuni lähestyvän". Jo edellisen päivän iltana Sivén oli todennut Netsäisen ja Takkisen kanssa keskustellessaan toimikunnan kansliahuoneessa, että oli hyvin vaikea tehdä harkittua itsemurhaa.

Kello kuudelta aamulla 12. tammikuuta Repolaan tuli ulkoministeriön sähke. Takkinen alkoi purkaa salakirjoituksella kirjoitettu sähkettä. Sivén tuli unettomuudestaan vihaisena katsomaan Takkisen työtä. Takkinen luki viestin alun, jossa luki: "Erikoisten syiden takia on teidän ehdottomasti tehtävä kaikki voitavanne estääksenne repolaisten ja porajärveläisten aseistautumista." Tällöin kiihtynyt Sivén ravasi huonetta edestakaisin ja vetäisi seinällä roikkuneesta kotelosta 9-millimetrisen Luger Parabellum -sotilaspistoolinsa ja latasi sen. Takkinen katsoi ihmeissään, jolloin Sivén laski pistoolin koteloonsa.

Vielä puolen päivän aikaan Takkinen näki Sivénin seisomassa toimikunnan toimistotalon rappusilla ruotsalainen vaalea sotilasturkki päällään. Sivén antoi Takkiselle tehtäväksi järjestää repolalaisten passinleimaukset ja muut perusasiat sekä keskustella Joensuusta saapuneiden Höttösen omaisten kanssa. Lähtiessään Sivén puristi Takkista lujasti kädestä ja ilmoitti menevänsä kirjoittamaan kunnantalolle, koska siellä oli rauhallisempaa.

Iltapäivällä Sivén kävi ystävänsä kirkkoherra Fiilinin luona. Kirkkoherra huomasi Sivénin olleen hermostunut, mutta ajatteli sen johtuneen seuraavana päivänä 13. tammikuuta pidettävistä Höttösen hautajaisista. Samalla Sivén kävi samassa talossa asuneen kunnankirjuri Feodor Hippisen luona ja hyvästeli tämän tyttövauvan, joka oli myös Sivénin kummityttö.

Seitsemältä illalla Sivén kävi päivällisellä asuinpaikassaan kauppias Andrei Maurasen luona. Sivén kävi tapansa mukaan maate penkille ja laittoi asiakirjasalkkunsa tyynyksi. Sivén oli jo kysynyt aiemmin samaan aikaan kauppiaanrouvalta Pelagia Mauraselta, kuka pesisi hänen ruumiinsa, jos hän sattuisi kuolemaan. Rouva Mauranen oli luvannut tehdä sen. Päivällisen jälkeen Sivén hyvästeli F. V. Netsäisen tyttären ja Pelagia Maurasen veljentyttären, Nasti Netsäisen pitämällä tätä sylissä ja pyytämällä tätä laulamaan kappaleen "Oli mulla aarre kaunis". Maurasen ja Netsäisen emännät kehottivat väsyneen oloista Sivéniä menemään nukkumaan, mutta tämä ilmoitti menevänsä vielä kunnantalolle.

Kunnantalolle Sivén saapui hieman kahdeksan jälkeen. Hän meni elintarvikelautakunnan huoneeseen ja asetti pöydän sekä tuolin uunin eteen. Viereiselle tuolille Sivén asetti pistoolin, jota yritti piilotella aina kun uunia lämmittänyt leskirouva Katariina Simanainen saapui kohentamaan uunin tulta. Kymmeneltä Simanainen toivotti Sivénille hyvää yötä. Kirjuri Hippinen kävi myös huoneessa ja näki, että Sivén oli erittäin hermostunut; tämä siirteli pyöri tuolillaan, katseli tuleen ja siirsi aina paperinsa syrjään, jos Hippinen lähestyi tätä. Siimanaisen lähdön jälkeen Hippinen kävi vielä huoneessa. Sivén kysyi tältä Höttösen syntymävuotta ja pyysi Hippistä menemään nukkumaan toivottaen hyvää yötä. Hippisen lähdettyä huoneesta kuului 9-millisen Luger Parabellumin laukaus kello 22.15.

Työtoverit ryntäsivät huoneeseen ja löysivät välittömästi laukaukseen menehtyneen Sivénin. Sivén oli ampunut itseään sydämeen. Luoti oli mennyt välittömästi tappaen rinnan läpi ja upoten hirsiseinään. Pöydällä oli Sivénin kirjoittamat konstaapeli Eemil Huhtalalle kirjoitettu lappu, jossa Sivén kiitti ystäväänsä ja lahjoitti tälleen pistoolinsa, ja seitsemän kirjettä:

• Avoin kirje Ulkoministeri Holstille
• Tohtorinrouva Siiri Sivén, Brändö, Mannerheimink. 7, Helsinki
• Kapteeni Paavo Sivén, Suomenlinna, Helsinki
• Asemapäällikkö Aschan, Lieksa
• Ylioppilas Neiti Katharina Sibelius, Tuusula, Järvenpää
• A. Mauranen
• Takkinen.

Avoimessa kirjeessään ulkoministeri Holstille Sivén selvitti, että kyseessä oli harkittu itsemurha, joka oli tehty sovintouhrina tuskasta ja häpeästä. Sivén ilmoitti, ettei voinut kunnian miehenä toteuttaa ulkoministeriön käskyä estää karjalaisten aseellinen vastarinta. Kirjeessä selviää kuinka Sivén oli alistunut kohtaloonsa ja siihen, ettei Repolan politiikasta ja vapaustaistelusta tulisi mitään, kun Höttönen oli saanut surmansa. Holsti luonnehti kirjettä "pateettisimmaksi kirjeeksi, jonka oli koskaan lukenut". Äidilleen, Siiri Sivénille 11. tammikuuta kirjoittamassaan kirjeessä Sivén ei kirjoittanut itsemurhasuunnitelmista, vaan vakuutteli tälle rakkauttaan ja toivotti kirjeen lopuksi: "Jää nyt hyvästi Mami rakas ja hyvää yötä!" Asekuljetusten ja -kätköjen paljastumisesta Sivén kirjoitti vain: "Saa nähdä mitä nyt tästäkin jutusta tulee." Paavo Sivénille kirjoittamassaan kirjeessä Bobi Sivén kiitteli rakkaan veljensä ystävyyttä ja pyysi tätä huolehtimaan Siiri-äidistä sekä hoitamaan muutaman talousasian. Aschanille ja Mauraselle kirjoitettujen kirjeiden sisältöä ei tiedetä. Samoin Sivénin rakastetulleen Kaisa Sibeliukselle lähettämä kirje on kadonnut. Samoin Sibelius on repinyt kaikki päiväkirjansa sivut näiltä ajoilta. Jalmari Takkiselle osoitetussa kirjeessä Sivén kiitti yhteistyöstä, ja pyysi lähettämään ilmoituksen ulkoministeriöön hänen kuolemastaan. Takkiselle hän vielä kirjoitti: "Koeta sinä, veli, pysyä pystyssä."

Hautajaiset

Sivénin hautajaisista Hietaniemen hautausmaalla perjantaina 21. tammikuuta 1921 muodostui suuri isänmaallinen suomalais-karjalainen surujuhla. Tilaisuus alkoi Ylioppilaskunnan Laulajien kuoron laulamalla virrellä Mä kuljen kohti kuolemaa. Pastori Väinö Forsman piti puheen, jossa käsitteli Sivénin ihanteille ja aatteille omistettua elämää sekä siunasi lopulta viimeiseen lepoon. Omaisten hautaseppeleen jälkeen arkun viereen Sivénin aatetoveri ja vanha ystävä Toivo Kaukoranta laski Karjalan Liiton kukat. Kaukoranta piti puheen, jossa muisteli ystävänsä olleen jo kouluaikoina poliittisesti aktiivinen ja määrätietoinen. Kaukoranta kertoi Sivénin merkityksen Karjalan asian ajamisessa ja myös siitä, miten Sivénin teko tuli tulkita ja missä valossa se oli nähtävä sekä mihin se velvoitti. Hän muistutti, että aina oli aatteiden ja ihanteiden puolesta kuolemaan asti taistelevia nuoria miehiä, jotka eivät valtiovallan horjuvasta politiikasta välitä. Kaukorannan puheen päätteeksi mieskuoro esitti Emil Genetzin veljensä Arvid Genetzin runoon tekemän sävellyksen Karjala loppuosan säkeestä "Kun oikeuttas', uskoas" lähtien.

Ulkoministeriön seppeleen laskivat varatuomari Arne Broms ja vänrikki Tapio Voionmaa. Repolalaisten seppeleen laskivat maanviljelijät Peka Kyöttinen ja Grigori Grigorjeff. Kyöttinen muisti lämmöllä ystäväänsä ja työtoveriaan. Tämän jälkeen hän veti esiin Repolan kunnantalon katolla heiluneen Suomen lipun, joka oli laskettu vuoden 1920 viimeisenä päivänä. Kyöttinen noudatti Sivénin viimeistä toivomusta ja antoi lipun Karjalan Liitolle talletettavaksi. Karjalan Liiton puheenjohtaja professori E. N. Setälä otti lipun vastaan. Setälä piti puheen, jossa näki, että Suomen tärkein tehtävä oman itsenäisyyden saavuttamisen jälkeen oli Karjalan vapauden hankkiminen. Kuitenkaan tätä eivät kaikki olleet tajunneet, joten kansakunnan yhteinen häpeä oli se, ettei tarpeeksi ollut tehty Repolan ja Porajärven Suomeen kuulumisen turvaamiseksi. Lopuksi Setälä siteerasi Ateenalaisten laulun sanoja "Nuorukaiselle kuolla kuuluu" -säkeestä lähtien. Tämän jälkeen seppeleet laskivat Karjalan Kansalaisliiton Itä-Karjalan komitea, Karjalainen osakunta, valtioneuvoston Itä-Karjalan toimituskunta, Repolan Sivistysseura ja Helsingin Suomalaisen Normaalilyseon luokkatoverit. Kappeli kohahti, kun paikalle saapui kenraali Mannerheim seuranaan kenraalit Hannes Ignatius ja Harald Åkerman. Mannerheim laski arkulle seppeleen, jonka nauhoista hän luki suomeksi ja ruotsiksi: "Isänmaalliselle nuorukaiselle, joka kaatui Suomen lipun laskiessa Itä-Karjalassa."

Lopulta repolalaiset, luokka- ja partiotoverit kantoivat arkun kappelin ulkopuolella odottaviin ruumisvaunuihin. Arkkua seurasivat Karjalaisen osakunnan ja partiolaisten surunauhoilla koristellut liput. Ulkona arkkua vastassa olivat Valkoisen Kaartin soittokunta ja Vöyrin komppania. Valkoisen Kaartin soittokunta aloitti virrellä "Herra, siunaa Suomen kansa". Kun arkkua alettiin kuljettaa kohti hautapaikkaa, soittokunta soitti Chopinin surumarssin. Ruumista laskettaessa hautaan Vöyrin komppania ampui kolme yhteiskunnialaukausta, joiden jälkeen soitettiin Karjalaisten laulu ja Sotilaspoika.

Haudalle kukat laski vielä Toimen Poikien puolesta lääkintäkapteeni Sven E. Donner. Lisäksi Ylioppilaskunnan Laulajat laski kukkansa entisen kuorotoverinsa muistoksi. Aktivistien seppeleen laskivat E. E. Kaila, Rainer Sopanen ja Lauri Blomqvist. Aktivistien Suunta-lehden lähetystön puolesta puhui maisteri Eino Tikkanen.

Katso myös

• Astrid Reponen-Juvas

Lähteet

• Jussi Niinistö: Bobi Sivén – Karjalan puolesta, s. 9–280. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-241-7

Aiheesta muualla

• Jussi Niinistö: Bobi Sivén (1899–1921) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 12.1.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Bobi Sivén PartioWikissä