Fonetiikka
Fonetiikka eli ääntöoppi on tieteenala, jossa tutkitaan puhetta: ihmisäänen ja kielen äänteiden – vokaalien ja konsonanttien – syntyä, niiden akustista luonnetta ja kuulosignaalin tulkitsemista. Fonetiikka lasketaan usein kielitieteen osa-alueeksi. Toisaalta esimerkiksi Helsingin yliopistossa fonetiikkaa opetetaan käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan kuuluvalla käyttäytymistieteiden laitoksella, kun muu teoreettinen kielentutkimus on pitkälti humanistisen tiedekunnan nykykielten laitoksen toimialaa. Lähelle fonetiikkaa menevä kielitieteen tutkimusalue on fonologia eli äänneoppi.
Ääntöoppi jaetaan edelleen
1. Artikulatoriseen fonetiikkaan
2. Akustiseen fonetiikkaan sekä
3. Auditiiviseen fonetiikkaan
Vuosina 1902–2001 Suomessa tehtiin 17 fonetiikan alan väitöskirjaa.[1]
Artikulatorinen fonetiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Artikulatorisessa fonetiikassa tutkitaan puheessa käytettävien äänteiden tuottamista ääntöväylällä. Pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on, miten ääntöväylän eri osat, artikulaattorit eli kieli, huulet, leuka, kitalaki, hampaat ynnä muut, käyttäytyvät itsessään ja suhteessa toisiinsa.
Mittaustekniikat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Äänteiden muodostuksen eli artikulaation tutkimuksessa käytetään usein apuna kokeellisia menetelmiä. Voidaan esimerkiksi mitata, millä tavalla kieli koskee kitalakeen puheenmuodostuksen aikana käyttämällä elektropalatografiaksi (EPG) kutsuttua menetelmää. Tiedon keräämisen ajaksi koehenkilölle asetetaan useilla elektrodeilla päällystetty tekokitalaki. Henkilön puhuessa koje mittaa, miten, missä ja kuinka kauan kieli koskee tiettyihin elektrodeihin eri äänteitä tuotettaessa.
Akustinen fonetiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Akustinen fonetiikka[2] tutkii kielellisten ilmausten akustista rakennetta sekä puheen akustiikkaa.[3] Tutkimuksessa voidaan keskittyä esimerkiksi tunnetilojen vaikutukseen tai puhe-elimistön ja akustisen vastaavuuteen.[3]
Auditiivinen fonetiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Auditiivinen fonetiikka[4] tutkii puheen auditiivista prosessointia, akustisten signaalien ja puheen havaitsemisessa tapahtuvia reaktioita ja esimerkiksi akustisten signaalien ja auditiivisten vasteiden yhteyksiä.[3]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Karlsson, Fred: Kielitieteiden tohtorinväitöskirjat Suomessa 1902–2001: määrällisiä suuntauksia. Virittäjä, 1/2003. Kotikielen Seura. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet, "Akustista fonetiikkaa", s. 123–146. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1
- ↑ a b c d Suomi, Kari: Johdatusta puheen akustiikkaan. (Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4) Oulu: Oulun yliopisto, 1990. ISBN 951-42-2922-3
- ↑ a b Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet, "Auditiivista fonetiikkaa", s. 147–156. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Karjalainen, Matti: Kommunikaatioakustiikka. (Suomenkielinen oppikirja) Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 1999. ISBN 951-22-4412-8
- Pulkki, Ville & Karjalainen, Matti: Communication Acoustics – An Introduction to Speech, Audio and Psychoacoustics. (Englanninkielinen oppikirja) New York: John Wiley & Sons, Ltd, 2015. ISBN 978-1-118-86654-2 [1] [2]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Helsingin yliopisto – Fonetiikka (Arkistoitu – Internet Archive)
- Turun yliopisto – Fonetiikka (Arkistoitu – Internet Archive)