Itäeuroopanpaimenkoira
| Itäeuroopanpaimenkoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
alun perin  Neuvostoliittonykyisin  Venäjä |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 163[1] |
| Rodun syntyaika | 1930-luku |
| Alkuperäinen käyttö | armeijakoira |
| Nykyinen käyttö | palvelus-, harrastus-, etsintä-, suojelu- ja vahtikoira |
| Elinikä | 10–12 vuotta |
| Muita nimityksiä | vostotšnojevropeiskaja ovtšarka, VEO, East European Shepherd, ida-euroopa lambakoer, Byelorussian Owtcharka[2] |
| FCI-luokitus |
ei FCI-rotu SKL: ryhmä 1 Lammas- ja karjakoirat alaryhmä 1 Lammaskoirat #915[1] |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 40–50 kg |
| Säkäkorkeus |
uros 66–76 cm narttu 62–72 cm |
| Väritys | satuloitu, black & tan, musta, maksanruskea, sininen, hopea, valkoinen, agouti-harmaa tai punainen |
Itäeuroopanpaimenkoira (ven. восточноевропейская овчарка, vostotšnojevropeiskaja ovtšarka – VEO) on alun perin neuvostoliittolainen koirarotu, jonka Suomen Kennelliitto tunnusti vuonna 2016.[3]
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itäeuroopanpaimenkoira on kookas koira. Se on tavallisesti saksanpaimenkoiraa suurempi, pitkäkuonoisempi, tiheäturkkisempi ja sillä on neliömäisempi ja lihaksikkaampi runko.[2] Urosten ihanteellinen säkäkorkeus on 68–72 cm ja narttujen 65–69 cm. Koirasta saa vahvarakenteisen vaikutelman, jossa yhdistyvät fyysinen voima, nopeus ja kestävyys. Se on kohtalaisen pitkä, lähes suorakulmainen, silhuetiltaan virtaviivainen. Itäeuroopanpaimenkoiralla on hyvä pigmentti, ja sen peitinkarva on kovaa ja säältä suojaavaa. Pohjavilla on paksua ja päällyskarvaa lyhyempää. Itäeuroopanpaimenkoiran väritys voi olla musta punaruskein tai ruskein merkein, tai musta ja merkkien väri voi myös vaihdella vaalean beigestä vaaleanharmaaseen. Koira voi olla myös yksivärinen musta, harmaa tai harmaa tummin merkein. Jos koiralla on mantteli, se on musta.lähde?
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itäeuroopanpaimenkoira on hyvähermoinen, peloton ja itsevarma koira. Koira on omistajalleen erittäin uskollinen, se tuntee oman lauman ja omatoimisena koirana luottaa itseensä ja omaan arviointikykyynsä omistajan ollessa muualla. Itäeuroopanpaimenkoiralla on paljon alkukantaisia vaistoja ja kohtainen saalisvietti, mutta luonnostaan se ei jätä laumaa tai pihaa vartioimatta ohi juoksevan rusakon takia. Vieras ihminen voi saada vaikutelman, ettei koira edes huomaa hänen olemassaoloaan mutta omistajaa kohtaan voi miellyttämisen halu olla oikein motivoituna erittäin suuri. Koira on valpas ja aina valmiina toimintaan. Oman lauman ollessa läsnä koira on rento ja leikkisä. Itäeuroopanpaimenkoira ei ole taipuvainen provosoimattomaan aggressiivisuuteen, vaikka sillä onkin vahva puolustus- ja suojeluvietti. Muutenkin harkitsevuus ja keskittymiskyky heijastavat koiran luonteeseen oman leimansa. Yhdessä nämä ominaisuudet tekevät siitä erinomaisen työ-, vahti-, harrastus- tai pelastuskoiran.lähde?
Pennun kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pentu on motorisesti melkoisen taitava jo luovutusikäisenä. Rohkeana koirana se voi hypätä korkealtakin mutta, koska fyysisesti pentu on vielä rustoa ja nopeasti kasvavaa luuta, liiallista intoa kannattaa rajoittaa. Rodun kasvuvaihe on pitkä, lopullinen aikuistuminen ja fyysinen kehitys tapahtuvat yleensä vasta kolmevuotiaana. Itäeuroopanpaimenkoira kasvaa nopeasti ja siksi kasvuajan liikunnan ja ruokinnan kanssa täytyy olla tarkkana.lähde?
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämän rodun juuret yltävät 1900-luvun alkupuolelle. Silloisen Venäjän keisarin Nikolai II toiveesta alettiin kehittää hyvähermoista ja säänkestävää palveluskoirarotua, joka olisi tarpeeksi rohkea ja vahva toimimaan myös sotakoirana armeijalle. Koiria käytettiin sodassa vetämään viestintäkaapeleita ja pelastamaan eloon jääneitä rintamalta.lähde?
1920-luvulla saksanpaimenkoiria vietiin Valko-Venäjälle.[2] Rodun järjestelmällinen jalostustyö aloitettiin vuonna 1924 risteyttämällä saksanpaimenkoiria ja Neuvostoliiton paikallisia koiria. Näin saatiin luotua jalostuspohjaksi useita jalostuslinjoja, joista suunnitelmallista jalostusta jatkettiin. Toinen maailmansota ja sodan jälkeinen rajojen avautuminen haittasi jalostustyötä. Hyviä koiria menetettiin rintamalla ja sodan jälkeen itäeuroopanpaimenkoiraan risteytettiin sekä rintamalta sotasaaliiksi saatuja että ostettuja saksanpaimenkoiria. Onneksi rodun uskolliset kasvattajat kuitenkin saivat pidetyksi osan alkuperäisestä jalostustyöstä puhtaana ja useista linjoista saatiin vakiinnutetuksi kanta, jonka pohjalta luotiin ensimmäinen rotumääritelmä vuonna 1955. Neuvostoliiton maatalousministeriön eläintieteellinen neuvosto tunnusti itäeuroopanpaimenkoiran omaksi rodukseen vuonna 1964.lähde?
Rodusta tuli KGB:n suosima, ja perinteisesti Kremliä vartioineet yksilöt olivat väriltään mustia.[2]
Rodulle sopiva omistaja ja ympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itäeuroopanpaimenkoira kestää pohjoiset sääolot. Koira soveltuu myös kaupunkielämään ja voi elää kerrostalossakin, kunhan sen liikunnan tarpeista huolehditaan. Ensisijaisesti itäeuroopanpaimenkoira on työkoirarotu, jonka olemuksesta ilmenee selvästi, että koira nauttii työskentelystä. Onpa työ sitten jäljestämistä, etsintää, alueen tai omaisuuden turvaamista, niin se suhtautuu tehtäväänsä antaumuksella ja järkevästi. Hyvähermoinen koira on siinä mielessä omistajalleen siunaus, että koira oppii arkiset asiat luonnostaan, eikä se säiky mitään arkielämän normaaleja tai yllättäviäkään asioita. Niinpä koulutuksessakin voidaan keskittyä olennaiseen. Helposti koulutettavana siitä saa uskollisen kaverin moneen harrastukseen tai työkoiran esimerkiksi pelastus-, etsintä- tai vartiointitehtäviin. Vaikka rotu onkin helposti oppiva ja työskentelyhaluinen, on se kuitenkin samalla ohjaajansa suhteen erittäin vaativa eikä siten välttämättä sovellu kaikille. Siksi sitä ei myöskään voi suositella ensimmäiseksi koiraksi. Itäeuroopanpaimenkoira on työkoirarotu, ja koska tämä aktiivinen ja toiminnanhaluinen rotu kasvaa suureksi, todella vahvaksi ja lisäksi voimakastahtoiseksi, se todennäköisesti aiheuttaa ongelmia kouluttamattomana tai pelkkänä kotikoirana. Mikäli harkitsee koirakseen itäeuroopanpaimenkoiraa, kannattaa olla tietoinen rodun luonnollisista taipumuksista ja koulutukseen on perehdyttävä huolellisesti. Itäeuroopanpaimenkoiran suojelu- ja vahtivietti, yhdistyneenä rohkeuteen ja luontaiseen epäluuloisuuteen vieraita kohtaan, ei saa tulla yllätyksenä rotua harkitsevalle. Oman lauman lapsien ja esimerkiksi kissojen kanssa itäeuroopanpaimenkoira on kärsivällinen, suojeleva ja varma koira. Vahtivietistä huolimatta itäeuroopanpaimenkoira ei ole provosoimattomasti aggressiivinen. Jos koirasta haluaa kouluttaa vieraiden ihmisten kanssa toimivan, esimerkiksi pelastuskoiran, on sosiaalistaminen vieraisiin ihmisiin tehtävä kunnolla, kuten muillakin vartioivilla roduilla. Aktiivisen harrastajan tai uskollista ja hyvää työkoiraa etsivän kannattaa tutustua rotuun tarkemmin.lähde?
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Suomen Kennelliitto. Itäeuroopanpaimenkoira. Koiranet-Jalostustietojärjestelmä, 2020. Haettu 6.6.2020.
- ↑ a b c d Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 446-447. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
- ↑ Suomen Kennelliiton hyväksyntä roduille. Suomen Amerikankarvatonterrierit ja Rottaterrierit ry. Haettu 27.10.2016.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]