Naiskagaali
Naiskagaali oli vuonna 1902 perustettu vastarintajärjestö, joka perustettiin vuonna 1901 perustetun Kagaalin rinnalle sen tueksi. Kagaali perustettiin vastustamaan laittomia asevelvollisuuskutsuntoja, ja Naiskagaali salakuljetti Suomeen kiellettyjä lehtiä, oli apuna levittämässä maanalaisia lehtiä. Se myös keräsi rahaa vastarintatoimintaan ja toi ulkomailla julki Suomen oikeustaistelua. Järjestöllä oli vaikutusta siihen, että vuoden 1904 valtiopäivillä passiivisen vastarinnan kannattajat voittivat. Naiskagaali jatkoi toimintaa ainakin vuoteen 1944, mutta itsenäistymisen jälkeen tavoitteiltaan uudenlaisena. Kagaali lopetti toimintansa vuoden 1905 suurlakon jälkeen,[1] joskaan sitä ei lopetettu koskaan virallisesti[2].
Kun venäläistämisen vastustus itsenäistymisen jälkeen oli menettänyt merkityksensä, Naiskagaalin toiminta muuttui. Järjestö toimi valkoisten puolella ja kerätyt rahat suunnattiin jääkäriveteraaneille.[3]
Naiskagaalin perustivat Maissi Erkko ja Tekla Hultin.[4] Sen ensimmäinen puheenjohtaja oli Dagmar Neovius,[3] joka kuitenkin joutui lähtemään Ruotsiin seuraavana vuonna. Sieltä käsin hän veljensä Arvid Neoviuksen kanssa organisoi Suomeen suunnattua propagandaa ja vastasi muun muassa vuosina 1903–1905 Fria Ord -lehden salaisesta levittämisestä Suomeen.
Naiskagaalin kokoukset naamioitiin muuksi toiminnaksi, esimerkiksi ompeluseuraksi tai näytelmäharjoituksiksi.[5]
Naiskagaalin toiminnassa mukana olleen Helmi Krohnin nimimerkillä "Äiti" kirjoittama lentolehtinen "Kodin tehtävä nykyhetkenä" ilmestyi vuonna 1902, ja se oli ensimmäinen naiskagaalin julkaisema lentolehtinen. Se käynnisti naiskagaalin varsinaisen toiminnan. Dagmar Neovius käänsi sen hieman muokaten ruotsiksi. Sitä levitettiin kaikkialle Suomeen. Lentolehtisen sisältönä oli kotien, äidinkielen ja äitien tehtävä vastarinnan hengen luomisessa ja sen lapsiin juurruttamisessa.[6]
Jäseniä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tekla Hultin
- Maissi Erkko
- Dagmar Neovius
- Alli Nissinen[5]
- Nanny Lilius[7]
- Elin Nylander[7]
- Selma Wåhlberg[7]
- Lucina Hagman[8]
- Helmi Setälä (Krohn)
- Elin Malin[9]
- Cely Mechelin
- Helena Westermarck[10]
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valkoinen kirja, Lotta Svärd yhdistyksen keskusjohtokunnan julkaisema, toimittanut: Elsa Soini-Hagan. Lotta Svärd yhdistys, 1928 (Kirjan alussa käsitellään Naiskagaalin toimintaa)
- Kuin satakielten laulu, toimittanut Maija Kauppinen. Suomalainen Naisliitto Helsingin Osasto 2007 ISBN 9789519895840 (Kirjassa kerrotaan Naiskagaalin toiminnast
- Ramsay, Alexandra. ”Kvinnokagalen. Ett återfunnet manuskript med förord och kommentarer av Alexandra Ramsay” i Historiska och litteraturhistoriska studier 72. Red. J. Strömberg & H. Svan. Helsingfors 1997, 147–174.
- Östensson, Ebba. ”Kvinnor under ofärdsår” i Historiska och litteraturhistoriska studier 51. Red. T. Steinby. Helsingfors 1976, 215–272.
- Dahlberg, Julia (2018). Konstnär, kvinna, medborgare: Helena Westermarck och den finska bildningskulturen i det moderna genombrottets tid 1880–1910. Helsingfors: Finska Vetenskaps-Societeten. sid. 209-216. Teoksen verkkoversio.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Historialliset humanistit
- ↑ Kagaalin muistokivi, Helsingin kaupungin taidemuseo (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Riitta Koivuranta, Naiskagaali. Helsingin Sanomat 24.11.2022 s. B 2–3
- ↑ Maissi Erkko, Itsenäisyys 100
- ↑ a b Merja Siltasen: Alli Nissinen ja martat (Arkistoitu – Internet Archive), 10.10.2010
- ↑ Paula Kakko: Vertauskuvat osana maanalaisia poliittisia lentolehtiä sortovuosina 1899-1903 Pro gradu, Jyväskylän yliopisto, s. 131
- ↑ a b c Antti Pohjalainen, Perustuslaillinen vastarinta ja kutsuntalakot Oulussa vuosina 1901-1904 s. 27
- ↑ Lucina Hagman, Marttaperinne
- ↑ Kirsi Vesterbacka: Elin Malin, Marttaperinne
- ↑ Dahlberg, Julia: Konstnär, kvinna, medborgare : Helena Westermarck och den finska bildningskulturen i det moderna genombrottets tid 1880–1910, s. 209-216. Helsingfors: Finska Vetenskaps-Societeten, 2018. Teoksen verkkoversio.