R. A. Wrede oli tunnetun vapaaherrallisen Wrede af Elimä -aatelissuvun edustaja. Hänen veljensä oli arkkitehti K. A. Wrede ja heidän lankonsa oikeustieteilijä Robert Hermanson.[3] Wreden vanhemmat olivat kihlakunnantuomari Henrik August Wrede ja Anna Vilhelmina Baeckman.[2] R. A. Wrede meni vuonna 1879 naimisiin pikkuserkkunsa Johanna Sofia Paulina Wreden (s. 1857) kanssa, joka oli Mathilda Wreden sisar.[4]Suomen sisällissodassa kaatunut metsänhoitaja, vapaaherra Henrik August Wrede af Elimä (1884–1918) ja tuomari, Helsingin kunnallispormestari Rabbe Fabian Wrede (1882–1957) olivat heidän poikiansa.[5]
Wrede johti komiteaa, jonka tehtävänä oli valmistella Suomeen moderni oikeudenkäyntimenettely. Wreden komitean ehdotus julkaistiin vuonna 1901, mutta vasta yli 90 vuotta myöhemmin tuo uudistus lopulta toteutettiin kun maahan saatiin suullinen, välitön ja keskitetty oikeudenkäyntimenettely. Lakimiehenä hän oli sekä suuriruhtinaskunnan aikana että sotien välisenä aikana ja kirjallisen tuotantonsa johdosta kauan sen jälkeen paras parhaiden joukossa ja uuttera etenkin yksityisoikeuden tutkijana ja tuntijana. Koulutuksensa hän oli viimeistellyt Saksassa, mutta maan itsenäistyttyä hän oli henkilökohtaisesti luomassa hyvin hedelmälliseksi osoittautunutta yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa. Hän henkilökohtainen osuutensa edelleen voimassa olevan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain syntymiseen oli suuri. Hänen nimensä on ollut viime vuosiin asti tuttu kaikille lakimiehille, koska hänen kirjojaan käytettiin niin kauan tenttikirjoina ja tiedekuntien pääsykoekirjoina (Suomen oikeus- ja yhteiskuntajärjestys).
Vaikka Wrede olikin ollut vanhoillinen kuningasvallan kannattaja, hän oli tasavaltalaisen Ståhlbergin yhteistyökumppani ja ystävä myös tämän presidenttikaudella.[7]
Suomen esine-oikeus 1, Yleinen osa ; muistiinpanojen mukaan R. A. Wreden luennoilta mukailemalla suom. Magnus Evert Forsström. Suomentaja, Mikkeli 1893
Virkamiesten asemasta : mietteitä heinäk. 31, elok. 14 ja syysk. 8 p:nä 1902 ilmestyneitten asetusten johdosta. Kagaali, Helsinki 1903
Todistusoikeuden pääpiirteet voimassaolevan lain mukaan ; suomentanut Ernesti Forsman. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 124. Helsinki 1910
Venäläisten oikeuksista Suomessa : tarkastelu Keisarikunnan Ministerineuvoston ehdotuksesta "muiden Venäjän alamaisten saattamisesta oikeuksien puolesta yhdenvertaisiksi Suomen kansalaisten kanssa" ; toimittaneet R. A. Wrede, K. J. Ståhlberg, E. Estlander, F. O. Lilius. G. W. Edlund, Helsinki 1910
Muistiinpanoja professori, vapaaherra R. A. Wreden esittämästä naimiskaarta selittävästä luentosarjasta ; Lars Wasastjernan Lainopillisen ylioppilastiedekunnan toimesta v. 1903 julkaisemasta ruotsinkielisestä teoksesta luennoitsijan antamalla luvalla suomentanut A. K. Ahlfors. Lainopillinen ylioppilastiedekunta, Helsinki 1916
Itsenäisyyskysymys ja Suomen eduskunta. Otava 1917
Vuoden 1917 jälkimäiset valtiopäivät ja Suomen itsenäisyys ; suomensi Fredr. J. Lindström. Ahjo, Helsinki 1918
Suomen prosessioikeus ; pääpiirteittäin esittänyt R. A. Wrede ; suomentanut Onni Karhunen. Tietosanakirja, Helsinki 1919
Suomen oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen pääpiirteet : kansalaiskäsikirja. Edellinen osa ; suom. Hjalmar Kahelin. WSOY 1922
Hallitusmuodon kielisäännökset. Ruotsalainen kansanpuolue, Helsinki 1925
R. A. Wreden luentoihin perustuvia perintökaaren selityksiä ; toimittanut Lars Wasastjerna ; luennoitsijan ja toimittajan antamalla luvalla suomentanut A. K. Ahlfors. 2. lis. painos Söderström, Porvoo 1925
Ulosottotoimi : luentoihin perustuvia muistiinpanoja ; julkaissut Hjalmar Nyqvist ; suomentanut Esko Hakkila. WSOY 1927
Mattias Calonius ; eripainos Kansallinen elämäkerrasto-teoksesta. Porvoo 1927
Lakitiede ; eripainos teoksesta Helsingin yliopiston alkuajoilta. Porvoo 1928
Suomen oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen pääpiirteet : kansalaiskäsikirja. Jälkimmäinen osa. WSOY 1931
Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13 päivältä kesäkuuta 1929 sekä sen yhteydessä julkaistut lait ; selityksillä varustanut R. A. Wrede ; suomentanut Onni Heinonkoski. Söderström, Helsinki 1932, 2. painos 1947
Velvoiteoikeuden yleinen osa ; luentojen mukaan R. A. Wrede ; luennoitsijan oikeudenomistajien luvalla lainopillisen ylioppilastiedekunnan puolesta toim. Lars Wasastjerna ; 4 painoksesta suom. Onni Heinonkoski. Lainopillisen tiedekunnan kustannusliike, Helsinki 1942
Suomen oikeus- ja yhteiskuntajärjestys : suomentaneet Hjalmar Kahanpää ja Kaarlo Kaira. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, B-sarja 7. 2. uus. painos Werner Söderström, Porvoo 1946, 3. uus. painos 1949, 4. uus. painos 1963, 1967, uusittu 1. painos 1968, 2. painos 1970, 1974
R. A. Wreden luentoihin perustuvia perintökaaren selityksiä ; toimittanut Lars Wasastjerna ; luennoitsijan ja toimittajan antamalla luvalla suomentanut A. K. Ahlfors. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, B-sarja 9. Söderström, Porvoo 1946
Suomen prosessioikeus pääpiirteittäin ; suomentanut Onni Karhunen. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, B-sarja 10. Söderström, Porvoo 1946
Esineoikeuden pääpiirteet Suomen oikeuden mukaan 2 ; toimittanut Ilmari Caselius. Söderström, Helsinki 1947
Lyhennelmä R. A. Wreden luentoihin perustuvista perintökaaren selityksistä voimassa olevaa oikeutta koskevilta osilta. Helsingin yliopisto, Helsinki 1962
Hjalmar Granfelt, Friherre Rabbe Axel Wrede : universitetslärare och vetenskapsman, domare, akademiekansler / O. Hj. Granfelt., Helsinki, (ISSN0039-6842 ja 2490-1547, verkkoversio)
Berndt Ludvig Federley, R. A. Wrede : lantdagsmannen och rättskämpen 1877-1904 / Berndt Federley., Helsinki, (ISSN0039-6842 ja 2490-1547, verkkoversio)