Soinin seurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Soinin seurakunta

tunnus

sijainti

Soinin kirkko
Soinin kirkko
Tunnustuskunta evankelis-luterilainen
Hiippakunta Lapuan hiippakunta
Rovastikunta Lapuan tuomiorovastikunta
Pääkirkko Soinin kirkko
Perustettu 1895
Jäsenmäärä 1 589 (2023[1])
– Osuus asukkaista 84,9 %
Kirkollisvero 1,85 %
Kirkkoherra Terho Kanervikkoaho
Verkkosivusto

Soinin seurakunta on Lapuan hiippakuntaan ja Lapuan hiippakunnan tuomiorovastikuntaan kuuluva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, joka toimii Soinin kunnan alueella.[2]

Soinin alue oli pitkään erämaata, jossa kulkivat eränkävijät Satakunnan, Hämeen ja Kyrön alueelta. Keskiajalla alue oli Pietarsaaren ja Pirkkalan rajaseutua. Vakituinen asutus Soiniin tuli kuitenkin savolaisten myötä. Seutu oli merkittävä tervanpolttoalue 1700-luvulta 1900-luvulle asti. Alue ei ollut aiemmin hallinnollisesti yhtenäinen, vaan eteläisimmät kylät ovat olleet osa Pirkkalaa, Ruoveteä, Keuruuta ja Ähtäriä, pohjoiset taas Pietarsaarta, Lappajärveä ja Alajärveä. 12. marraskuuta 1784 perustettiin kuninkaallisen majesteetin kiertokirjeellä Lappajärven seurakuntaan kuuluva Soinin saarnahuonekunta, johon yhdistettiin myös osia Pietarsaaren ja Tampereen rovastikunnista. Taloja nykyisen Soinin alueella oli tuolloin kymmenkunta ja suurin osa saarnahuonekunnan väestä oli entisiä Lappajärven alustalaisia, mutta huomattava osa oli myös Ruoveden ja Keuruun seurakuntien asukkaita. Vuoteen 1851 mennessä kunta oli saavuttanut useiden alueliitosten myötä nykyisen laajuutensa. Keisarillinen senaatti antoi 10. lokakuuta 1859 päätöksen muuttaa saarnahuonekunta Alajärven seurakunnan kappeliksi. Soinin kunta itsenäistyi vuonna 1868 ja vuonna 1895 itsenäistyi myös seurakunta. Seurakunnan väkiluku oli suurimmillaan vuonna 1954, jolloin se oli 4 863 henkeä. 1960-luvulla jäsenmäärä alkoi nopeasti vähentyä, ollen nykyisin alle 2 000.[3]

Herätysliikkeet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soinin seurakunta kuuluu muun Etelä-Pohjanmaan tavoin evankelisen herätysliikkeen selvään tukialueeseen. Maakunnan itäosissa evankelisen herätysliikkeen kannatus on epäyhtenäistä. Soinin kannatusalue yhdistyy Keski-Suomen yhtenäiseen evankeliseen kannatusalueeseen.[4]

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Soinin kappeliseurakunnan kappalaisina ja Soinin seurakunnan kirkkoherroina:[5]

Soinin kappeliseurakunnan kappalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soinin seurakunnan kirkkoherrat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Kirkkoon kuuluvuus 2023 kirkontilastot.fi. Viitattu 2.10.2024.
  2. Rovastikunnat ja seurakunnat Lapuan hiippakunta. Viitattu 11.2.2018.
  3. Seurakunnan historia Soinin seurakunta. Arkistoitu 12.2.2018. Viitattu 11.2.2018.
  4. Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 153. Pieksämäki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2
  5. Pappisluettelo: Soinin seurakunta Suomen sukututkimusseura. Viitattu 9.5.2022.
  6. Yhteystiedot Soinin seurakunta. Viitattu 6.10.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]