Suuri harppaus

Henanilaisen kommuunin jäsenet työskentelevät yöllä lamppujen valossa.

Suuri harppaus (kiin. 大跃进, Dàyuèjìn) oli Kiinan kansantasavallassa vuosina 1958–1962 Mao Zedongin johdolla toteutettu taloudellinen ja sosiaalinen suunnitelma, jonka tavoitteena oli maan valtavan väestön avulla muuttaa Kiina takapajuisesta maatalousvaltaisesta taloudesta nykyaikaiseksi ja teollistuneeksi kommunistiseksi yhteiskunnaksi.

Sen osa-alueita oli maatalouden kollektivisointi perustamalla suuria kansankommuuneja, maaseudun teollistaminen etenkin perustamalla pieniä teräsmasuuneja, suuret julkiset hankkeet, kuten patojen ja teiden rakentaminen sekä kollektiiviset sosiaalipalvelut, kuten ruoan, koulutuksen ja terveydenhoidon järjestäminen.

Kansankommuunit johtivat tuotannon laskuun, koska yksilölliset kannustimet ja omistajuus puuttuivat. Paikallisjohtajat raportoivat maaseudulta ylisuuria tuotantolukuja, mikä johti siihen, että valtio keräsi liian suuria osuuksia sadoista verotuksena, jättäen ihmiset ilman ruokaa. Maaseudun pienimuotoinen terästuotanto epäonnistui, koska teräksen laatu oli heikkoa tai käyttökelvotonta. Raaka-aineeksi kerättiin talousesineitä ja työkaluja, jotka näin menetettiin. Patohankkeet toteutettiin ilman asiantuntemusta, mikä johti maan eroosioon ja viljelysmaan köyhtymiseen. Mao ja kommunistinen puolue eivät myöntäneet epäonnistumisia, kritiikin vaientaminen hidasti ongelmiin puuttumista.

Suuri harppaus oli valtava inhimillinen katastrofi, jonka uhreina kuoli arviolta 45 miljoonaa ihmistä. Se perustui myös terroriin ja systemaattiseen väkivaltaan, jossa noin 2,5 miljoonaa ihmistä kidutettiin kuoliaaksi tai murhattiin. Monilta uhreilta vietiin tarkoituksella ravinto, ja he nääntyivät nälkään. Valtavassa nälänhädässä kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä. Kyseessä oli mahdollisesti tuhoisin nälänhätä ihmiskunnan historiassa.

Suunnitelman synty

Suurta harppausta alettiin suunnitella Kiinan kommunistisen puolueen johdossa vuoden 1957 lopussa ja vuoden 1958 keväällä. Mao oli rohkaistunut Neuvostoliiton johtajan Nikita Hruštšovin esittämistä kunnianhimoisista taloussuunnitelmista, ja Kiinan ja Neuvostoliiton huononevien välien vuoksi hän halusi panna paremmaksi. Maon mukaan maata oli mahdollista kehittää joko hitaasti ja huonosti tai nopeasti ja hyvin. Hän uskoi, että Kiinan valtavan työvoimareservin ja tarpeeksi suuren innostuksen avulla voitaisiin saada hyvin nopeita tuloksia. Mao otti vuoden 1958 alussa Kiinan talouspolitiikan omaan johtoonsa ja julisti, ettei talouden suunnitteluun tarvittu asiantuntemusta. Suuri harppaus oli nimenomaan Maon ja kommunistisen puolueen projekti, ja valtion keskushallinnon taloussuunnittelijat syrjäytettiin päätöksenteossa. Nimi ”suuri harppaus eteenpäin” esiintyi ensi kerran helmikuussa 1958 annetussa kommunistisen puolueen keskuskomitean ohjeistuksessa.

Neuvostoliitossa talouden modernisointi oli toteutettu viemällä viljaa ulkomaille ja sijoittamalla taloudellinen voitto teollisuuslaitosten ja koneiden ostoon. Kiina oli kuitenkin selvästi Neuvostoliittoa tiheämmin asutettu eikä maalla ollut elintarvikkeiden ylituotantoa. Hitaan pääomien kerryttämisen sijaan suuri harppaus päätettiin toteuttaa organisoimalla maan suuri väestö valtaviksi työkommuuneiksi.

Suurta harppausta suunniteltaessa vuoden 1958 aikana kaavaillut tuotantotavoitteet asetettiin jatkuvasti korkeammalle ja korkeammalle. Kiinan tuli ohittaa Iso-Britannia teräksentuotannossa viimeistään viidessä vuodessa ja Yhdysvallat tieteen ja teknologian kehityksessä 15 vuodessa. Varsinkin teräksentuotannon tavoitteet olivat hyvin kunnianhimoisia. Vuoden 1958 neljän viimeisen kuukauden aikana teräksentuotannon piti kaksinkertaistua, ja vuonna 1959 sen piti olla jo kuusinkertainen vuoden 1957 tasoon nähden. Vuonna 1970 Kiinan piti tuottaa 700 miljoonaa tonnia terästä, eli enemmän kuin koko maailman tuotanto oli vuonna 1958.

Toteutus

Virkamiehiä lähdössä maaseudulle suuren harppauksen alkuvaiheessa.

Suuren harppauksen aikana Kiinan taloustilastoinnissa otettiin käyttöön kaksinkertainen kirjanpito. Tuotannolla oli tämän jälkeen virallisten tavoitteiden ohella ”todelliset tavoitteet”, joiden piti olla paljon suurempia ja jotka piti mielellään pyrkiä ylittämään. Kun tuotantoyksiköt laitettiin kilpailemaan armottomasti keskenään, käytännöksi muodostui, että tuotantomäärät ilmoitettiin paljon todellista suuremmiksi. Mao ja puoluejohto saivat jatkuvasti valheellisia raportteja alati kasvavista tuotantoluvuista.

Suuren harppauksen aikana noin 650 miljoonaa kiinalaista määrättiin ympärivuorokautiseen vuorotyöhön tuotannon maksimoimiseksi. Maaseudulla peltotöitä oli tehtävä vähintään 12 tuntia päivässä ilman vapaapäiviä. Viralliset työvuorot olivat mahdottoman pitkiä, eivätkä työläiset todellisuudessa suoriutuneet niistä. Teollisuustyöntekijöille kiintiöitiin 6 tuntia unta kahta työpäivää kohti. Kommunistisen puolueen kaaderit joutuivat valvomaan hyvin ankarasti työnormien noudattamista ja langettamaan rangaistuksia niistä poikenneille. Maaseudulta siirrettiin miljoonia työläisiä kaupunkeihin, jotta tehtaat saatiin pyörimään ympäri vuorokauden. Suunnitelmia epärealistisiksi arvostelleet asiantuntijat lähetettiin vastavuoroisesti maaseudulle ruumiilliseen työhön.

Patojen rakentaminen

Termiä "suuri harppaus" alettiin käyttää patojen rakentamisprojektin yhteydessä vuoden 1957 lopulla, kun tavoitteeksi tuli jättimäisten patojen rakentaminen mobilisoimalla työhön kymmenet miljoonat maanviljelijät, jotka irrotettiin maataloustyöstä rakennustöihin yksinkertaisin työkaluin. Ming-hautojen patoaltaan lähellä Pekingiä piti olla hankkeen lippulaiva. Patoallas rakennettiin väärään paikkaan ja hylättiin muutaman vuoden kuluttua. Hankkeet johtivat maatyöläisten nälkiintymiseen ja kuolemiin. Projekteja kutsuttiin "kuoleman kentiksi".

Maatalous

Mao tapaamassa kansankommuunien maatyöläisiä, propagandakuva vuodelta 1959.

Kansankommuuneissa ruokailu alettiin järjestää yhteisesti kanttiineissa. Teksti seinässä kuuluu: "Ruoka on ilmaista, keskity tuotantoon". Vuoden 1958 ennätyssadon jälkeen riisiä tuhlattiin ylenpalttisesti.

Suuren harppauksen aloittaminen maataloustuotannosta vaikutti vuonna 1958 edulliselta, koska tuolle vuodelle oli ennustettu ennätyssatoa. Elokuussa 1958 tehdyllä päätöksellä Kiinan maaseudun kyläyksiköt yhdistettiin suuriksi 20 000 – 30 000 asukkaan maatalouskollektiiveiksi, joita kutsuttiin kansankommuuneiksi. Maaseudun asukkaiden omaisuus asuinrakennuksia ja työkaluja myöten kollektivisoitiin kommuunien omaisuudeksi, mikä herätti paljon paikallistason vastarintaa. Ihmiset määrättiin syömään yhteisruokaloissa ja ruoanlaitto kotona kiellettiin. Tämä antoi myös puolueelle mahdollisuuden kontrolloida ihmisiä ruoka-annosten avulla. Kansankommuunien uskottiin toimivan tärkeänä askeleena kohti lopulliseen kommunismiin siirtymistä. Myös kaupungit oli määrä muuttaa maataloutta muiden elinkeinojen rinnalla harjoittaviksi omavaraisiksi kansankommuuneiksi, mikä olisi edellyttänyt niiden täydellistä uudelleenrakentamista. Kaupunkien osalta suunnitelma kuitenkin pantiin jäihin jo lokakuussa 1958 ennen kuin paljoakaan oli ehditty tehdä sen hyväksi.

Maataloustuotannon lisäämiseksi huomattava osa peltoalasta määrättiin kokeellisiksi ”sputnik-pelloiksi”. Niillä sovellettiin muun muassa neuvostoliittolaisen Trofim Lysenkon epätieteellisiä teorioita, kuten viljantaimien istutustiheyden tai -syvyyden lisäämistä. Noin kolmasosa maaseudun savitiilisistä asuintaloista purettiin ja jauhettiin lannoitteeksi. Nämä kokeelliset menetelmät johtivat kuitenkin tosiasiassa satojen tuhoutumiseen ja joissain tapauksissa myös maan muuttumiseen viljelykelvottomaksi. Propagandatarkoituksessa lavastettiin koepeltoja, joissa vilja oli muka saatu kasvamaan niin tiheässä, että sen päällä saattoi seistä. Koska koepeltojen uskottiin tuottavan jopa kymmenkertaisia satoja, osa viljelymaasta jätettiin kesannolle, mikä pahensi ruoantuotannon romahtamista.

Samaan aikaan suuren harppauksen kanssa käynnistettiin kesällä 1958 niin sanottu kampanja neljää tuholaista vastaan, jossa maalaisia kehotettiin hävittämään neljää tuhoeläinlajia: rottia, varpusia, hyttysiä ja kärpäsiä. Näistä ainoastaan varpuskantaa onnistuttiin vähentämään merkittävästi. Tämäkin osoittautui enemmän haitalliseksi kuin hyödylliseksi, sillä varpusten väheneminen vain lisäsi tuhohyönteisten määrää. Kun tämä lopulta tajuttiin, varpuset korvattiin vuonna 1960 kampanjatunnuksissa luteilla, mutta paljon vahinkoa oli jo ehtinyt tapahtua siihen mennessä.

Terästuotanto

Pienoismasuuneita Kiinassa vuonna 1958.

Mao uskoi, että riittävällä tahdolla ja kekseliäisyydellä tavalliset kiinalaiset kykenisivät merkittäviin tieteellisiin saavutuksiin, mikä tekisi maasta riippumattoman ulkomaisesta teknologiasta. Työläisiä ja maatyöläisiä määrättiin kehittämään uutta tuotantoteknologiaa. Eräs tunnetuimmista suureen harppaukseen liittyneistä projekteista olivat ihmisten takapihoille perustetut pienoismasuunit, joiden rakentamisella tähdättiin teräksen tuotannon lisäämiseen. Noin 100 miljoonaa kiinalaista rakensi noin miljoona tällaista masuunia lyhyessä ajassa. Niiden lämmittämiseen oli kivihiilen puuttuessa käytettävä puuta, mihin tarkoitukseen kaadettiin metsiä ja poltettiin jopa huonekaluja. Maataloustyökaluja ja metalliastioita sulatettiin masuuneissa teräksen raaka-aineiksi.

Kommunistisen puolueen johtohahmot eivät kuitenkaan ymmärtäneet aluksi, että pienoismasuuneilla ei suinkaan voitu tuottaa terästä, vaan raakarautaa. Jotta raakaraudasta olisi saatu terästä, olisi siitä täytynyt poistaa hiiltä erillisessä mellotusprosessissa. Useimmiten takapihoille perustetuissa pienoismasuuneissa tuotettujen rautaharkkojen laatu oli erittäin huono. Vaikka vuonna 1958 Kiina tuottikin huomattavasti enemmän terästä kuin aiemmin (10,7 miljoonaa tonnia), 3 miljoonaa tonnia tuotetusta määrästä oli käyttökelvotonta. Lähes kaikki jäljelle jäänyt teräs oli tuotettu jo harppausta edeltäneissä oikeissa terästehtaissa. Pienoismasuuneissa tuotetusta teräksestä alle kolmannes oli käyttökelpoista ja senkin valmistaminen tuli kalliimmaksi kuin tehdastuotanto. Hävitettyjen työkalujen ja astioiden tilalle kotitekoisesta teräksestä valmistetut uudet esineet olivat usein käyttökelvottomia teräksen huonon laadun vuoksi. Maatalouden tarpeisiin jouduttiin sen vuoksi valmistamaan puisia työkaluja ja koneita. Pienoismasuuneista luovuttiin keväällä 1959.

Kiina itse asiassa lisäsi suuren harppauksen aikana huomattavasti teknologian tuontia ulkomailta, varsinkin Neuvostoliitosta. Tämän tuonnin maksamiseksi maataloustuotteiden vientiä lisättiin vuonna 1959 noin 80 prosentilla, sillä kotimaisen maatalouden oletettiin pian tuottavan hyvin suuren ylijäämän.

Ongelmien nouseminen esiin

Suuren harppauksen toteuttamisessa ilmenneet ongelmat alkoivat tulla esiin jo vuoden 1958 syksyllä. Peltoja jäi viljelemättä, koska maatyöläiset oli määrätty avustamaan teräksentuotantoa ja rakennushankkeita. Ruokapulaa alkoi esiintyä. Seuraavan talven aikana Mao ja kommunistipuolueen johto kohtuullistivat hieman hurjimpia kasvutavoitteita, mutta ne pysyivät edelleen epärealistisen suurina. Eräiden tutkijoiden mukaan tavoitteita muutettiin vain ”fantastisista mahdottomiksi”, eikä kasvavaa nälkäkatastrofia tiedostettu maan johdossa. Kaupunkien ruokkimiseksi ja ruokaviennin mahdollistamiseksi kommuunit määrättiin maaliskuussa 1959 luovuttamaan kolmasosa sadostaan valtiolle, mikä oli suurempi osuus kuin ennen. Tuotantoaan liioitelleet kommuunit joutuvat luovuttamaan suhteellisesti vieläkin suuremman osuuden, jopa kaiken viljansa. Ruokapulan väitettiin johtuvan vain viljelijöiden harjoittamasta viljan kätkemisestä, joten viljan pakko-ottoja pyrittiin tehostamaan.

Ongelmien kasautuessa Kiinassa alkoi esiintyä valtiovaltaa vastaan hajanaista vastarintaa. Uskonnollinen fundamentalismi sekä salaseurat ja kultit lisääntyivät, minkä lisäksi ilmaantui entistä enemmän kruununtavoittelijoita. Ei ole olemassa luotettavaa tietoa siitä, kuinka laajaa vastarinta suurta harppausta vastaan oli, sillä kiinalaiset viranomaiset eivät erotelleet avoimen kumouksellista toimintaa muusta kielletystä toiminnasta, kuten pyhien paikkojen uudelleen perustamisesta tai salaseuraan kuulumisesta. Joka tapauksessa suuren harppauksen aikana tapahtui myös muutama merkittävämpi kapina. Jiangxissa kapinoi mahajanabuddhalainen kultti huhtikuussa 1958, mikä vaikutti useaan piirikuntaan. Yongjingissa Gansussa puolestaan virkavalta murskasi elo-syyskuussa 1958 kapinan ja teloitti 21 sen johtajaa. Sizhuangissa Henanissa ”taivaallisten soturien rykmentti” -ryhmä (kiin. 神兵团, shénbīngtuán) aloitti helmikuussa 1959 aseellisen kapinan, johon otti osaa 1200 seuraajaa ja joka kesti 20 päivää.

Vuoden 1959 keväällä ja kesällä aloitettiin pieni korjausliike. Kaikkein fanaattisimpia puoluekaadereita pyrittiin hillitsemään, ja asunnot ja kodin irtaimisto määrättiin palautettaviksi kommuunien asukkaiden omaan omistukseen. Tilanne kuitenkin muuttui, kun elokuussa 1959 Kiinan puoluejohdon Lushanin konferenssin aikana puolustusministeri Peng Dehuai esitti Maolle suuren harppauksen ongelmia ruotineen kirjeen. Mao tulkitsi Pengin arvostelun itseensä kohdistuneeksi juonitteluksi ja tuomitsi Pengin ”oikeistolaisena”. Peng syrjäytettiin asemastaan, ja Mao palasi puolustelemaan alkuperäistä politiikkansa. Puolue käynnisti välittömästi uuden valtaisan oikeisto-opportunismin vastaisen kampanjan, minkä vuoksi kukaan ei uskaltanut vähään aikaan arvostella suuren harppauksen toteutusta. Kommuuneissa palattiin aiempaan komentoon, ja keväällä määrätyt lievennykset kollektivisoinnissa kumottiin saman tien. Harva tavallisista kiinalaisista uskoi enää suureen harppaukseen, mutta sitä jatkettiin rangaistusten pelossa vielä hyvän aikaa.

Nälänhätä

Pääartikkeli: Kiinan suuri nälänhätä

Satojen romahtaminen ja pedantisti toteutetut viljan pakko-otot aiheuttivat Kiinan maaseudulla nälänhädän, joka paisui vuoteen 1960 mennessä valtavaksi. Maatyöläisten virallinen vilja-annos oli tuolloin vain 250 grammaa päivässä, mutta todellinen määrä saattoi olla vain 50 grammaa, josta osa oli korvikkeita. Kun nälänhädän olemassaoloa ei enää voitu kieltää, syksyllä 1960 käynnistettiin kampanja, jossa ihmisiä kannustettiin valmistamaan korvikeruokia kaikesta mahdollisesta syömäkelpoisesta. Kiinalaisia kehotettiin muun muassa viljelemään virtsassaan syömäkelpoista klorella-levää. Näiden ainesten ravintoarvo oli kuitenkin usein lähes olematon. Nälkä ja puute olivat pahimmillaan maaseudulla, mutta levisivät lopulta myös suurkaupunkeihin. Maataloustuotanto oli alimmillaan vuonna 1961, ja teollisuustuotantokin romahti tuona vuonna.

Suuren harppauksen aiheuttamien kuolonuhrien määrää ei tunneta tarkasti. Lauri Paltemaa ja Juha A. Vuori (2012) ovat esittäneet arvioiden haarukaksi 15–60 miljoonaa kuollutta. Encyclopædia Britannican suurta harppausta käsittelevä artikkeli antaa kuolleiden määräksi 20 miljoonaa ja maolaisuutta käsittelevä artikkeli 15–30 miljoonaa. Kiinan presidentti Liu Shaoqi esitti nälänhädän vielä jatkuessa arvion, jonka mukaan kuolleita olisi ollut 30 miljoonaa. Kyseessä oli mahdollisesti tuhoisin nälänhätä ihmiskunnan historiassa.

Arviot kiinalaisten saamista ruokamääristä vaihtelevat: erään arvion mukaan keskivertokiinalainen sai päivässä 1 534,8 kilokaloria. Ne, jotka eivät löytäneet lisäruokaa, kuolivatkin yleensä nälkään muutamassa kuukaudessa. Myös syntyvyys aleni suuren harppauksen aikana niin voimakkaasti, että parina vuotena Kiinan väkiluku laski. Kokonaiset maaseudun asutuskeskukset kuolivat, ja kannibalismia raportoitiin ympäri Kiinaa. Joillain alueilla paikallishallinto lakkasi toimimasta, ja rosvojoukkoja alkoi liikkua maaseudulla. Suurin osa ihmisistä selvisi hengissä syömällä satoja suoraan pelloilta ennen pakko-ottoja, vaikka tämä oli virallisesti kiellettyä. Erään tutkimuksen mukaan 6–8 prosenttia suuren harppauksen seurauksena kuolleista olisi kuollut viime kädessä puoluekaaderien väkivallan eikä itse nälän seurauksena.

Jälkeenpäin on arvioitu, että suuren harppauksen aikana Kiinan johdon epäonnistunut politiikka aiheutti noin kaksi kolmasosaa ruoan määrän vähenemisestä. Luonnonolot aiheuttivat korkeintaan kymmenesosan. Nälkäkatastrofin keskelläkin Kiina jatkoi elintarvikkeiden vientiä ulkomaille. Erään arvion mukaan vientiin menneellä viljamäärällä olisi voinut ruokkia 16 miljoonaa ihmistä. Nälänhädän olemassaoloa ei koskaan tunnustettu julkisesti, ja se onnistuttiin pitkään salaamaan ulkomaailmalta. Tieto alkoi levitä vuonna 1962, kun kymmeniätuhansia vähemmistöihin kuuluneita ihmisiä loikkasi Xinjiangin rajaseudulta Neuvostoliittoon ja Kantonissa rajan hetkellisen avaamisen seurauksena 100 000 ihmistä siirtyi parissa viikossa brittiläisen Hongkongin puolelle. Arvovaltasyistä Kiina ei hakenut missään vaiheessa kansainvälistä kriisiapua. Kaupunkien ruokahuoltoa varten alettiin tosin vuonna 1961 ostaa viljaa ulkomailta, mutta sitä ei toimitettu maaseudulle, jossa tilanne oli paljon pahempi. Maan poliittisen eristäytyneisyyden vuoksi avuntarjouksetkin jäivät tosin vähäisiksi.

Suuresta harppauksesta luopuminen

Suuren harppauksen aikainen propagandamaalaus maalaistalon seinässä. Kuva vuodelta 2019.

Keväällä 1960 Mao alkoi ensimmäisen kerran reagoida raportteihin laajoista nälkäkuolemista, mutta vielä tässä vaiheessakin hän piti niitä vain yksittäistapauksina. Monet suuret rakennushankkeet lamautuivat, kun Neuvostoliitto heinäkuussa veti kaikki tekniset asiantuntijansa pois Kiinasta maiden pahentuneen välirikon vuoksi. Tämän jälkeen työvoimaa alettiin siirtää kaupungeista takaisin maaseudulle. Vuoden 1960 lopussa aloitettiin ensimmäiset hätäapuhankkeet ja puoluekaadereita kehotettiin ensimmäisen kerran ilmoittamaan ennemmin todelliset kuin propagandistiset tuotantoluvut. Käynnistettiin myös niin sanottu ”viiden tuulen kampanja”, jonka aikana ylilyönteihin syyllistyneitä puoluekaadereita rangaistiin, tosin usein varsin lievästi ja vain väliaikaisesti. Osa maasta ja omaisuudesta palautettiin jälleen takaisin viljelijöille. Tämä merkitsi suuren harppauksen radikaalin vaiheen päättymistä. Vuoden 1961 alussa Mao myönsi, että sosialismin rakentamista oli kiirehditty liikaa ja että se vaatisi oikeasti vähintään 50 vuotta. Kokonaan suurta harppausta ei koskaan julistettu viralliseksi päättyneeksi.

Suuren harppauksen lopullisena päätepisteenä on mainittu tammikuussa 1962 pidetty suuri puoluekaaderien kokous, jossa presidentti Liu Shaoqi ruoti ilmenneitä vastoinkäymisiä. Suljettu kokous totesi katastrofin puolueen itsensä aiheuttamaksi. Tämän kokouksen jälkeen valtion taloussuunnittelun keskuselimet saivat aiemman valtansa takaisin ja syrjäytetty Chen Yun kutsuttiin johtamaan talouden elvytystoimia.

Suuren harppauksen epäonnistumista ei Maon elinaikana myönnetty julkisesti Kiinassa. Puutteen väitettiin johtuneen peräkkäisille vuosille osuneista epätavallisista luonnonkatastrofeista ja vastavallankumouksellisista, jotka olivat kaapanneet vallan maaseudun kylissä ja suorittaneet ”luokkakoston”. Myös Neuvostoliittoa ja paikallistason puoluekaadereita syytettiin epäonnistumisista. Vasta 1980-luvulla Kiinan johto myönsi suunnitelman olleen alusta alkaen virheellinen.

Saavutukset ja seuraukset

Suuren harppauksen aikana Kiinan teollisuustuotanto kasvoi merkittävästi, joskin suuri osa lisäyksestä oli huonolaatuista. Vuonna 1962 monien teollisuuden alojen tuotanto oli itse asiassa supistunut suuren harppauksen alusta. Maataloustuotanto oli laskenut neljänneksellä, ja monet elintarvikkeet oli siirrettävä säännöstelyn piiriin. Normaalitilanne tuotannossa alkoi palautua vuoden 1962 aikana. Monia suuria rakennusprojekteja ja infrastruktuurihankkeita saatiin toteutettua, joukossa suuria patoja ja kastelujärjestelmiä. Niistäkin useat tosin tehtiin liian hätäisesti ja ne olivat täynnä suunnittelu- ja rakennusvirheitä, jotka kostautuivat myöhemmin.

Suuren harppauksen jälkipuinti loi Kiinan kommunistisen puolueen ylimpään johtoon piilevän mutta merkittäväksi muodostuneen kahtiajaon Maolle uskollisiin ja Maoon kriittisesti suhtautuneisiin. Varsinkin Maon ja presidentti Liu Shaoqin keskinäinen epäluottamus voimistui. Suuren harppauksen virheiden korjaamisen yhteydessä Mao menetti muutaman vuoden ajaksi otteensa päivänpolitiikan asioiden johtamisesta, kun taas Liun, Zhou Enlain ja Deng Xiaopingin asema vahvistui. Mao korjasi myöhemmin tämän tilanteen entistä radikaalimmalla tavalla kulttuurivallankumouksen yhteydessä.

Suuri harppaus merkitsi myös sitä, että kiinalaisten usko kommunismiin järkkyi ensimmäisen kerran todella laajasti. Osa kansasta hylkäsi kommunismin ja liittyi maailmanloppua odottaviin kultteihin ja salaseuroihin, joista osa säilytti suosionsa vielä suuren harppauksen jälkeenkin. Henanissa mahdollisesti yli 1,8 miljoonaa ihmistä kuului eri uskonnollisiin ääriliikkeisiin 1960-luvun alkupuoliskolla.

Suuri harppaus auttoi Kiinaa sitomaan Xinjiangin alueen talouden muun Kiinan talouteen, vaikka se myös huononsi han-kiinalaisten ja Xinjiangin alkuperäiskansan uiguurien välejä merkittävästi. Suuren harppauksen aikana ja välittömästi sen jälkeen Neuvostoliitto yritti houkutella uiguureja muuttamaan pois Xinjiangista rajan yli Neuvostoliittoon. Tällä oli osuutensa Kiinan ja Neuvostoliiton välirikon syntymisessä.

Suuren harppauksen aikana maaseudulle perustetut kansankommuunit lakkautettiin vasta Deng Xiaopingin valtakaudella vuonna 1982.

Katso myös

• Kiinan kansantasavallan historia

Lähteet

• Chang, Jung & Halliday, Jon: Mao. ((Mao: The unknown story, 2005.) Suomentanut Jaana Iso-Markku) Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-13168-0
• Dikötter, Frank: Mao. Kiinan suuri nälänhätä 1958–1962. ((Mao’s Great Famine. The History of China’s Most Devastating Catastrophe, 1958–62.) Suomentanut Seppo Hyrkäs) Helsinki: Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-067-2
• Paltemaa, Lauri & Vuori, Juha A.: Kiinan kansantasavallan historia. Helsinki: Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-258-3
• Brown, Jeremy & Johnson, Matthew D.: Maoism at the Grassroots: Everyday Life in China’s Era of High Socialism. Harvard University Press, 2015. ISBN 978-0-674-28720-4 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suuri harppaus Wikimedia Commonsissa

• Remembering the biggest mass murder in the history of the world